Mercedeksen suomalaistähti Valtteri Bottas tietää, että edessä on tärkeä kausi. Onnistumiset ja virheet Mercedeksen ratissa voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, mihin suuntaan nastolalaisen F1-ura etenee.

Bottas ei kuitenkaan anna kasvaneen menestyspaineen vaikuttaa hänen henkiseen tahtotilaansa. Odotukset ovat nousseet, mutta niin on myös ”Mersu”-tähden itseluottamus.

– Formula 1:ssä se menee niin, että jos et tee tulosta, kuskin paikkasi on aina vaarassa. Luulen, että se on näin millä tahansa kaudella ja missä vain tapauksessa. Se on fakta tässä lajissa, etenkin tällä istuimella, Bottas pohti Reutersin haastattelussa.

Suomalainen viittaa istuimellaan F1:n mestaritallin Mercedeksen arvokkaan kuljettajan pestin tuomiin paineisiin. Tilanne on varsin selvä – tulos tai ulos.

Bottas toivottaa kuitenkin haasteen tervetulleeksi.

– Viimeisen muutaman vuoden ajan nämä kaksi istuinta ovat olleet halutuimmat työpaikat F1:ssä. Kaikki haluavat tänne. Pallo on minun käsissäni, ja tästä vuodesta on otettava niin paljon irti kuin pystyy. Olen kuitenkin itsevarma siitä, että pystyn siihen.

Lähde: Reuters