Suomi karsinnan voittoon motocrossin junioreiden MM-maajoukkuekilpailussa
Motocrossin Suomen alle 14-vuotiaiden maajoukkue oli epävirallisen MM-maajoukkuekilpailun aika-ajon ykkönen lauantaina Belgiassa.
Alle 21-vuotiaiden maajoukkue ajoi kolmanneksi. 44:ttä kertaa järjestettävän Coupe de l’Avenirin finaali on sunnuntaina.
Alle 14-vuotiaiden, 85-kuutioisilla pyörillä ajavien kuljettajien Suomen maajoukkueen nopein lauantaisessa aika-ajomuotoisessa karsinnassa oli Vantaan Moottorikerhon (VMK) Aleksi Kurvinen, joka kellotti joukon toiseksi nopeimman ajan. Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen oli aika-ajon kolmas.
Karsinnassa laskettiin yhteen jokaisen maajoukkueen kaksi parasta aikaa, mikä määritti sijoitukset. Näin Suomi oli karsinnan ykkönen.
Suomen kolmantena lenkkinä olevalla Kouvolan MC:n Joonas Näpillä oli teknisiä ongelmia aika-ajossa, mutta hän kellotti silti neljänneksi nopeimman ajan. Tuore Suomen mestari oli aiemmissa harjoituksissa toinen ja ykkönen.
Alle 21-vuotiaiden MM-hopeaa puolustavan Suomen tämänvuotinen maajoukkue oli karsinnassa kolmas. Hyvinkään Moottorikerhon Valtteri Malin oli koko joukon nopein, VMK:n Miro Sihvonen 14:s ja Tampere Motocrossin Jere Haavisto 17:s.
– Nuorimmat kuskimme ajoivat koko päivän todella hyvin ja aika-ajotulos kruunasi suorituksen, joukkueenjohtaja Jussi Vehviläinen kertoi tiedotteessa tyytyväisenä.
– Vanhemmissa pojissa Malin oli kaikissa ajojaksoissa vahva. Sihvosen sijoitus oli 125-kuutioisella pyörällä niillä paikoilla ja ajoissa, missä voi olettaakin. Haaviston olisi ehkä pitänyt olla hieman nopeampi 250-kuutioisella, mutta hänen kipeä selkänsä saattoi vaikuttaa tekemiseen. Joka tapauksessa sunnuntaihin voi lähteä positiivisin odotuksin.
Junioreiden MM-maajoukkuekilpailussa ajetaan varsinaiset kilpaerät sunnuntaina.
LUE MYÖS:
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Helle koettelee F1-kuljettajia Itävallassa – poikkeusjärjestelyt käyttöön