Yhdellä voitolla legendaksi – katso kuvakooste syntymäpäiväsankari Alesin huikeasta urasta
Kuva: Getty Images
Sana ”legenda” on kärsinyt viime aikoina inflaation, mutta jotkut tämän kunniamaininnan ansaitsevat. Saavuttaakseen legendan maineen täytyy ihmisen kokea paljon muutakin kuin pelkkiä onnen ja ilon hetkiä.
Jean Alesi tarjosi F1-maailmalle tuulahduksen menneistä ajoista. Hänen ajotapansa oli karkean aggressiivinen jopa 1990-luvun mittapuulla tarkasteltuna. Auton kestävyydelle se asetti omat rajoituksensa, mutta fanit rakastivat tätä äärirajoilla edennyttä tuittupäätä.
Alesi olisi voinut voittaa useammankin kilpailun pitkällä urallaan, jos hän olisi vain ollut kylmän kliininen kuljettaja tarvittaessa. Mutta sellainen Alesi olisi kuitenkin ollut teennäinen. Intuitio, hetkessä eläminen ja vaistolla ajaminen olivat osa Alesin ajogeenejä.
Sen sijaan, että surkuttelisimme hukattuja mahdollisuuksia, täytyy meidän iloita onnenhetkistä. Tuskin koskaan F1-maailmassa on voittajaa juhlittu yhtä ilolla joka leirissä kuin Kanadassa 1995, jolloin Alesi ylitti ruutulipun ensimmäisenä.
Alesin suuruutta ei kannata mitata tilastoja katsomalla. Sen voi selvittää kysymällä keneltä tahansa pitkän linjan F1-fanilta mielipidettä tästä alunperin Giovanniksi nimetystä sisilialaissyntyisestä ranskalaisesta. Kukaan hänen otteitaan nähnyt ei ole varmasti jäänyt kylmäksi. Ja se tekee hänestä legendan.
Mitä Alesi sitten sai aikaan? Lue galleriastamme SuomiF1-sivuston lyhyt katsaus Alesin F1-taipaleesta.
Jean Alesin F1-ura lukuina:
GP-startit: 201
Voitot: 1
Paalut: 2
Nop.kierrokset: 4
Palkintosijat: 32
MM-pisteet: 241
MM-sarjassa parhaimmillaan 4. 1996 & 1997
Juuso Taipale
Twitter: @JuusoTaipale
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia