Suurtalli: ”Olemme tekemässä rohkeita siirtoja”
Kuva: Getty Images
Kaudella 2013 työnsä aloittanut McLarenin tekniikkapomo Matt Morris sanoo tallin tärkeimmäksi tavoitteeksi loppukaudella ja ensi talvena saada sarjan kärkipäätä kiinni.
McLaren valmistautuu pitkän Mercedes-kumppanuutensa loppuun ja paluuseen Hondan moottorikumppaniksi.
– Meidän on jatkettava kilpailijoidemme eron kuromista kiinni niin nopeasti kuin mahdollista, Morris sanoi tallin kotisivulla.
– Meidän on myös varmistettava, että kauden 2015 voimanlähde saadaan integroitua MP4-30:een mahdollisimman saumattomasti. Lisäksi jatkamme jo valmiiksikin vahvan suhteemme rakentamista uuteen moottoritoimittajaamme.
Insinööri kuvailee tallin valmistautuvan tulevaan kauteen positiivisesti, mutta myös tietoisena realiteeteistä.
– Minusta fiilis tiimissä on sekoitus suurta innokkuutta ja harkittua huolta, Morris selitti.
– Me olemme tekemässä rohkeita siirtoja, mitä tarvittiinkin, mutta sellaiset asiat vievät aina aikaa ja me olemme kaukana siitä, missä meidän tulisi McLarenina olla. Me ehdottomasti kuljemme kuitenkin eteenpäin ja se on tärkeintä.
LUE MYÖS:
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Helle koettelee F1-kuljettajia Itävallassa – poikkeusjärjestelyt käyttöön
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”