Räikkönen odottaa menestystä Australiasta – ”Kaikki toimi hyvin”
Kuva: Getty Images
Lotuksen Kimi Räikkönen odottaa perjantain perusteella menestyksekästä viikonloppua.
Viime kaudella perjantait olivat useammankin kerran murheenkryyni tallille, mutta suomalaisen oltua nyt jo toisessa harjoitussessiossa Australiassa vain neljän kymmenyksen päässä kärjen Sebastian Vettelistä, alku viikonlopulle on enemmän kuin lupaava.
– Kaikki toimi hyvin. Ongelmia ei ollut ja auto vaikutti aika kohtulliselta, joten olen ihan tyytyväinen. Jos voimme pitää läpi viikonlopun yllä sen, miltä tänään tuntui, me voimme varmaankin saada hyvän tuloksen, hän sanoi tallin kotisivulla.
Kauhua kauden alla aiheuttaneet Pirellit olivat myönteinen yllätys Lotus-kuskille. Mies sanoi tosin eturenkaiden kestävyyden olevan hiukan suurempi haaste. Räikkösen tiedetään pitävän pienestä yliohjautuvuudesta, jolla on saattanut olla roolinsa asiassa.
– Renkaat olivat paljon paremmat kuin talven testeissä, mutta näin oli odotettavissakin, sillä lämpötila on korkeampi. Tähän mennessä ne ovat toimineet hyvin.
– Minulla oli hieman kuoriutumista eturenkaissa, mutta takarenkaat vaikuttivat kestävän aika hyvin. Minusta ne olivat oikeastaan yllättävänkin hyvät.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys