Heikki Kovalainen: "Oli ehkä mahdollisuus päästä toiseen osioon"

Caterhamin Heikki Kovalainen kertoo olevansa ”suhteellisen” tyytyväinen Brasilian GP:n aika-ajoissa ottamaansa 20:nteen lähtöruutuun.
Tallikaveri Vitali Petrov otti yhtä sijaa paremman starttiasetelman, mutta Kovalainen arvelee, että jopa Q2:een oli mahdollisuudet.
– Aika-ajojen alussa oli aika vaikeaa, sillä radalla oli seisovaa vettä parilla ensimmäisellä kierroksella ja vaikkakin pito parani, sitä oli silti vähemmän kuin lauantain harjoituksissa, Kovalainen kertoi.
– Lopussa ajat tulivat jatkuvasti nopeammiksi ja ehkä meillä oli mahdollisuus päästä toiseen osioon, mutta voimme olla suhteellisen tyytyväisiä siihen, miten aika-ajot sujuivat.
Aivan täydellistä kierrosta suomussalmelainen ei tällä kertaa saanut, hän myöntää.
– Viimeisellä kierroksellani tein pari pientä virhettä, mutta niiden lisäksi pääsin lähelle sitä pistettä, että olisin saanut autosta irti niin paljon kuin minulle oli mahdollista, joten nyt katsomme huomiseen.
– Kisa tulee olemaan todella tiukka; jos ennusteet ovat oikeassa, tulee olemaan varsin kireää, mutta me tiedämme mihin pystyämme ja odotamme sitä innokkaasti.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Esapekka Lappi aloitti vahvimmin Sardiniassa – Kalle Rovanperällä edessä iso haaste
- Mick Schumacherista lohduton arvio – ”Tilanne ei ole suotuisa”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Huono varikkopysähdys hankaloitti Valtteri Bottaksen pistejahtia – ”Pysyttiin kuitenkin kaiteiden välissä”
- Max Verstappenin dominanssi jatkuu myös Monacossa – palkintokorokkeelle nousee jättiyllättäjä!
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Monacon lähdössä kolisi – tuomaristolle heti rutkasti töitä
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Hondan hankaaminen tulossa Red Bullille kalliiksi – ”Emme olisi todellakaan tehneet sitä”
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Mika Häkkinen näytti kameroille, millainen auto tallista löytyy – ”Kun tällä laittaa hanaa, 1000 hevosvoimaa lähtee hyrräämään”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Fernando Alonso letkautti oman mielipiteensä Lewis Hamiltonin tilanteesta – ”Hän itse aina sanoo…”