Kimi Räikkönen otti kantaa F1-sarjan painopisteen siirtymiseen Aasiaan

Intian GP tulee olemaan toinen perättäinen uusi tuttavuus Kimi Räikköselle. Ensi viikon kisa ajetaan radalla, joka tuli kisakalenteriin vasta viime kaudella.
– Odotan innokkaasti kilpailua siellä ja rata näyttää mielenkiintoiselta. Olen aina nauttinut uusissa maissa vierailemisesta ja Intia on upea paikka, Räikkönen kehui paikallisen DNA-uutistoimiston haastattelussa.
– Mitä tulee suorituskykyyn, emme tiedä miten auto suoriutuu ennen kuin pääsemme sinne, Lotus-kuski jatkoi.
Intiasta tuli viime kaudella jo peräti kahdeksas aasialainen GP-järjestäjä. F1-sarjan painopisteen siirtyminen pois Euroopasta ei ole huono asia, 33-arvelee.
– Täytyyhän se on olla tärkeää, koska menemme sinne (Aasiaan) niin paljon. On hyväksi lajille levitä uusille markkinoille ja uusia fanejakin tulee paljon, mikä on hyvä asia.
Ylipäätään kauden lopun viimeisiltä neljältä kisalta Räikkönen toivoo vielä yhtä tiukkaa taistelua kuin mestaruuskaudellaan 2007 – ja voittoa, mikäli mahdollista. Tähän mennessä hänet on nähty podiumilla jo kuuteen otteeseen.
– Palkintokorokkeet ovat mukavia, erityisesti ylimmäinen askelma. Jos voin voittaa mestaruuden ilman voittoa, olen tyytyväinen. Jos voitan kisan, tulen olemaan tyytyväinen. Olen vielä tyytyväisempi jos voin saavuttaa molemmat.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Toyota varmisti merkkimestaruuden Chilessä – Kalle Rovanperä teki jälleen kerran kovan tempun päätöspätkällä
- Ei voi olla totta! Teemu Sunisen huippuralli valahti ojan pohjalle
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn
- Miksi keskeyttänyt Sergio Perez lähetettiin vielä radalle? Red Bullilta ovelaa reagointia