Kimi Räikkönen mestaruustaistoon 2013 – Lotus lupaa voittoja

Tallipäällikkö Eric Boullier myöntää, että tämän kauden aikana talli ei tulle voittamaan kisoja. Ensi vuonna tilanne tulee muuttumaan, ranskalainen kuitenkin vakuuttaa.
– Ei, vaan ensi vuonna. Realistisesti huijasin ihmisiä jos sanoisin, että me voitamme kisan tänä vuonna, Boullier sanoi Britannian mediassa.
Vielä 2013 suuria muutoksia sääntöihin ei tule ja tallien suhteellisen kilpailukyvyn odotetaan pysyvän nykyisenkaltaisena tai jopa entisestään lähenevän toisiaan. Tämä antaa mahdollisuuksia resursseiltaan keskikastin talleille, joihin myös Lotus kuuluu.
– On turhauttavaa, että emme ole saaneet sitä puuttuvaa, tai välttelevää, voittoa, mutta me saimme hyvän alun kauteen uudella paketilla ja kahdella uudella kuljettajalla.
– Jos saamme hyvän alun ensi vuoteen, tilanne tulee olemaan erilainen.
Lotus julkisti aiemmin tänään Kimi Räikkösen sopimuksen ensi kaudelle. Toista kuljettajaa ei vielä ole vahvistettu, mutta Boullier on toistuvasti vakuuttanut, että Romain Grosjean tulee jatkamaan tallissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan