Kimi Räikkönen kertoo, että Lotus ei ole aivan kärkivauhdissa perjantain perusteella. Aika-ajoissa hyvän tuloksen saaminen vaatii onnistumista.

– Me emme ole taatusti nopeimpia. Me emme odottaneetkaan sitä. Edellisen kisan jälkeen se olisi ollut vähän konstikasta. Perjantai ei ollut huono, mutta tulee olemaan hyvin vaikeaa olla kärjessä aika-ajoissa, Räikkönen totesi Autosportille.

– Meidän täytyy yrittää olla niin hyviä kuin voimme, ja luulen, että tulee olemaan tiukkaa. Mutkia ei ole monia, joten autojen välillä ei ole suuria eroa. Huomenna aika-ajoissa nähdään.