Lotus-pomo pelotteli Alonsoa – "Siihen Kimi Räikkönen pyrkii"

Lotuksen tekniikkapomo James Allison kertoo Lotus-tallin youtube-kanavalla olevansa äärimmäisen tyytyväinen kauden sujumisen tähän mennessä. Kuljettajaparivaljakko on nyt asettunut taloksi ja se alkaa näkyä tuloksissa.
– Yksi syy innokkuuteeni kauden toisella puoliskolla on se, että molemmat kuljettajamme ovat todella optimistisia ja huippuvireessä. Molemmat kuljettajamme ovat nyt oppineet tuntemaan tallin ja me puolestamme heidät.
Allison tekee selväksi, että Kimi Räikkönen ja Romain Grosjean tulevat olemaan enemmän tai vähemmän varmuudella tallin palveluksessa myös 2013.
– Tällä hetkellä toivon, että saamme suurimman osa irti erittäin vahvasta kuljettajakokoonpanostamme. Sen vieminen myös ensi vuoteen on erittäin tärkeää. Meillä ei tule olemaan insinööripuolella totuttelua, jota syntyy aina kun aloitamme uuden kuljettajan kanssa.
”Loppukausi tulee olemaan erittäin hyvä”
– Uskon, että loppukausi tulee olemaan erittäin hyvä; me työskentelemme hyvin yhdessä ja jos voimme viedä sen ensi kauteen, se tulee olemaan meille etu. Ja varmasti voimmekin viedä.
Mestaruuksista taistellaan kuitenkin jo tänä vuonna. Kuljettajien puolella ilmeisesti mukaan lasketaan enää tosin Räikkönen.
– Miksi ei? On paljon pisteitä saatavana ykkössijasta ja kisoja on paljon jäljellä. (Fernando Alonson) johto on minimaalinen verrattuna saatavilla oleviin pisteisiin.
– Se, joka pystyy kokoamaan kilpailukykyisiä suorituksia ilman virheitä, tulee menestymään. Ne erot, jotka meillä ovat (kärkeen) ovat ilman muuta otettavissa kiinni sellaisilla suorituksilla. Siihen me pyrimme ja siihen Kimi pyrkii.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat