Schumacher odottaa jo voittoa – "43 vuoden iässä käyn tätä taas läpi"
Michael Schumacher kykenee yhä voittamaan osakilpailuita. Näin uskoo 43-vuotias itse.
– Tapa, jolla ajan tätä autoa on hyvin saman kaltainen kuin se, miten olen ajanut koko elämäni. Jos katsoo ajamistani nyt ja kymmenen vuotta sitten, moni asia ei ole muuttunut. Jos taas katsoo vuosia 2010 ja 2011, käteni liikkuivat vimmatusti. Sellainen ei ollut minun tapani ajaa, Schumacher sanoi O Estado d. S.Paulolle.
Schumacher kertoo, että hänellä on sellainen tunne, että voitto on nyt lähellä.
– Tunne tulee olemaan samanlainen kuin silloinen kun olin palkintokorokkeella ensi kerran Benettonilla ja Ferrarilla. Kun aloitin tekemään työtä näissä talleissa, olimme kaukana siitä tilanteesta, että olisimme voineet edes ajatella palkintokoroketta. Mutta vuosien kovan työn jälkeen, kuten nyt Mercedeksellä, me saavutimme sellaisen kyvyn taistella.
– Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole aavistustakaan miten monen asian on muututtava, kuinka paljon työtä ja sitoutumista se vaatii. 43 vuoden isässä käyn tätä taas läpi, mutta se on sitä mitä rakastan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”