© Kuva: Getty Images

Vettel luottaa Ferrariin, vaikka ”raaka vauhti puuttuu”

Ferrarin Sebastian Vettelin mukaan italialaistalli pystyy nostamaan suoritustasoaan kauden loppuun mennessä. Saksalainen uskoo sekä tallin että sen kuljettajien Vettelin ja Kimi Räikkösen löytävän vielä ylimääräisen lisävaihteen suorituskyvystään.

Edellisessä kisassa Singaporessa Ferrarit olivat neljäs ja viides, mutta tuloslista ei kerro koko totuutta. Räikkösen vauhti olisi riittänyt palkintopallille, ja Vettel teki upean nousun kisassa viimeisestä lähtöruudusta. Nelinkertaisen maailmanmestarin mukaan juurikin Singapore antoi osviittaa tallin vahvuuksista.

– Jos saamme kaiken osumaan kohdilleen, tiedän meillä olevan tarpeeksi suorituskykyä kärkitaistoon. Meillä on ollut tällä kaudella paljon epäonnea. Meidän täytyy vain luottaa itseemme, Vettel toteaa ESPN:lle.

Ferrari käy tiukkaa taistoa MM-sarjan kakkostilasta Red Bullin kanssa. Vettelin mielestä italialaistiimillä on kaikki edellytykset pokata hopeaa kauden päätteeksi.

– Raaka vauhtimme ei tietenkään riitä voittoon, mutta jos nopeammilla autoilla ilmenee ongelmia, meidän täytyy olla silloin valmiita iskemään.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!