Ferrarin vakuuttavat otteet jatkuivat – hallitseva mestari isoissa ongelmissa
Monacon GP:n 2. harjoitukset jatkuivat siitä mihin ykköstreeneissä jäätiin, kun Ferrarit nappasivat jälleen kärkisijat haltuunsa.
Session ensimmäinen neljännes käynnistyi jälleen vahvasti Ferrarin komennossa ja italialaistiimi pitää edelleen kiinni ennakkosuosikin viitastaan. Punaiset autot näyttävät istuvan mukavasti ruhtinaskunnan kaduille autojen käyttäytyessä erinomaisesti.
McLarenin viikonlopun kankea alku sai sen sijaan jatkoa, kun hallitsevan maailmanmestarin Lando Norrisin auto hyytyi tunnelin jälkeen jo viidentoista minuutin kohdalla. Britti ehti kiertää Monacon katuradan vain kahdeksan kertaa, joten arvokasta säätötyötä jäi runsaasti tekemättä.
Noin session puolivälissä saatiin jälleen osviittaa voimasuhteista, kun kuskit löivät pehmeää rengasta alle nopeita vetoja varten. Ferrarin vauhti korostui entisestään, sillä Charles Leclerc sekä Lewis Hamilton keikkuivat astetta kovemmalla seoksella pitkään kärjen tuntumassa, ennen kuin punaisiinkin autoihin lyötiin pehmein seos alle. Tosin Ferrarin etu pehmeimmällä renkaalla ei ollutkaan niin iso kuin ajateltiin.
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottaksen aloitus viikonlopulle on ollut huolestuttava, mikäli verrataan pilttuun toiselle puolelle. Tallikaveri Sergio Perez oli jälleen selkeällä erolla nopeampi meksikolaisen raapiessä seitsemän kymmenystä ripeämmän ajan. Perezin ajohommat päättyivät hieman ennenaikaisesti, kun Cadillacin etujarrut syttyivät tuleen ja auto oli jätettävä radan varteen.
Max Verstappen piiskasi Red Bullinsa kolmanneksi nopeimpaan aikaan, eikä hollantilaista voi edelleenkään koskaan unohtaa laskuista, kun mietitään mahdollisia menestyjiä. Energiajuomatallin ei uskottu etenkään Monacossa liikkuvan mihinkään, mutta ainakin Verstappenin käsissä harjoitukset sujuivat vahvasti. Viiden kärjen täyttivät Mercedekset, joista George Russell oli tällä kertaa Kimi Antonellia nopeampi.
Ajohommat jatkuvat lauantaina, kun ohjelmassa on vielä kolmas harjoitustunti, joka käynnistyy kello 13:30 Suomen aikaa. Aika-ajot ovat käynnistyvät kello 17:00. Toisten harjoitusten tuloslista alla.
LUE MYÖS: Monacon F1-harjoituksissa rysähti – Ferrari aloitti vahvasti
Monacon GP:n 2. harjoitukset
- Lewis Hamilton, Ferrari
- Charles Leclerc, Ferrari +0,111
- Max Verstappen, Red Bull +0,168
- George Russell, Mercedes +0,379
- Kimi Antonelli, Mercedes +0,503
- Isack Hadjar, Red Bull +1,061
- Oscar Piastri, McLaren +1,062
- Nico Hülkenberg, Audi +1,068
- Gabriel Bortoleto, Audi +1,333
- Oliver Bearman, Haas +1,430
- Pierre Gasly, Alpine +1,471
- Carlos Sainz, Williams +1,486
- Alex Albon, Williams +1,574
- Arvid Lindblad, RB +1,722
- Franco Colapinto, Alpine +1,732
- Liam Lawson, RB +1,759
- Esteban Ocon, Haas +1,819
- Sergio Perez, Cadillac +2,090
- Lando Norris, McLaren +2,248
- Fernando Alonso, Aston Martin +2,268
- Valtteri Bottas, Cadillac +2,733
- Lance Stroll, Aston Martin +3,148
LUE LISÄÄ
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly

