F1:n hallitseva maailmanmestaritalli McLaren koki Kiinan GP:ssä täydellisen epäonnistumisen, kun kumpikaan auto ei päässyt starttaamaan kilpailuun. Tallipäällikkö Andrea Stella näkee tilanteessa silti yllättävän positiivisen puolen: tiimi uskoo ottaneensa merkittävän askeleen voimanlähteen ymmärtämisessä.

Sunnuntaiaamuna Shanghaissa hallitsevan maailmanmestarin Lando Norrisin autoon ilmeni sähkövika voimanlähteessä, eikä auto poistunut varikolta lähtöruutuun siirtymistä varten. Norris joutui näin kirjaamaan uransa ensimmäisen DNS-tuloksen 154. kilpailussaan.

Juuri ennen lämmittelykierroksen alkua myös Norrisin tallikaverin Oscar Piastrin auto työnnettiin pois lähtöruudukosta. Tallin mukaan kyseessä oli samankaltainen, mutta erillinen sähkövika voimanlähteessä.

McLarenin kausi ei ole jatkunut siitä, mihin se jäi

McLaren ei ole aloittanut kauttaan toivotulla tavalla. Australian avauskilpailussa vain Norris näki ruutulipun, sijoittuen viidenneksi. Tulos oli olosuhteisiin nähden kohtuullinen, mutta kärkitallit Mercedes ja Ferrari olivat selvästi edellä.

Piastrin kausi on alkanut erityisen vaikeasti. Kotikilpailu Australiassa jäi ajamatta, ja Kiinassa hän joutui keskeyttämään jo ennen starttia. Näin ollen australialaisesta tuli ensimmäinen F1-kuljettaja, joka on kirjannut kaksi peräkkäistä DNS-tulosta kauden kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa.

Kyseessä oli samalla McLarenille ensimmäinen kerta sitten vuoden 2005 Yhdysvaltain GP:n, kun kumpikaan tallin auto ei päässyt starttaamaan kilpailuun.

Stella uskoo McLarenin kurssin kääntämiseen

Vaikeuksista huolimatta tallipäällikkö Andrea Stella näkee tilanteessa myös positiivista. Hänen mukaansa tiimi on ottanut merkittäviä askeleita Mercedes -voimanlähteen ymmärtämisessä ja tehneen asiassa läpimurron.

– Suurin haitta siitä, ettemme päässeet osallistumaan kilpailuun, on mestaruuspisteiden menetys, Stella manasi Kiinan tapahtumia RacingNews365in mukaan.

– Tällä hetkellä Mercedes näyttää olevan omassa kategoriassaan, ja me olemme hieman lähempänä Ferraria. Tavoitteemme on kuitenkin taistella kärkisijoista – ja nyt menetämme koko ajan maata.

– Uskon, että opimme nyt hyvin nopeasti, ja sen perusteella mitä opimme Australiassa ja sprintissä, olemme itse asiassa hyvässä tilanteessa erityisesti voimanlähteen hyödyntämisen osalta.

McLarenin kisakuntoa mitataan seuraavan kerran Japanin GP:ssä 27.-29.3. – katso täältä aikataulut ja paljon muuta!

LUE MYÖS: