Aston Martinin suunnilta kuuluu jälleen isoja uutisia, kun vain neljä kuukautta tallipäällikkönä toiminut Adrian Newey siirtyy sivuun tehtävästään.

Motorsport uutisoi Neweyn jättävän tallipomon tehtävät keskittyäkseen pelkästään tekniseen puoleen. Brittitallin ongelmista voisi tämän kauden osalta kirjoittaa jo melko mehevän romaanin, sillä Aston Martinin kilpurilla ei tällä hetkellä pysty ajamaan edes täyttä kisamittaa. Suurimmat ongelmat liittyvät moottoritoimittaja Hondaan ja kriisitilanteen myötä Neweyn lienee mahdotonta hoitaa tallipäällikön sekä teknisen johtajan pestejä yhtäaikaa.

Tilalle yllätysvalinta

Neweyn tilalle on hyppäämässä yllättäen tällä hetkellä Audin tallipäällikkönä toimiva Jonathan Wheatley. Wheatleyn loikkaus kilpailevaan leiriin on erikoista, sillä hänkään ei ole ehtinyt toimia nykyisessä pestissään kuin kymmenen kuukautta. Aikaikkuna siirtymälle riippuu hänen Audi-sopimuksestaan.

Toisaalta 58-vuotiaalle britille on avautumassa mieluisa tilaisuus, sillä Aston Martinin päämaja sijaitsee vain noin 30 kilometrin päässä Red Bullin pääkallopaikasta, jossa Wheatley työskenteli 20 vuotta ennen Audi-pestiään. Sen lisäksi raporttien mukaan Audin toimitusjohtaja Mattia Binotton takia Wheatleyllä ei ole saksalaistallin leivissä täyttä päätäntävaltaa, kuten tallipäälliköillä yleensä.

Astonin Martinin tallipomoksi hyppäämisessä ei tarvitse myöskään ainakaan pelätä, että homma menisi vielä enemmän vihkoon. Potentiaali on edelleen menestykselle olemassa, kunhan suurimmat ongelmat saadaan ratkottua.

Newey sekä Wheatley työskentelivät yhdessä Red Bullilla vuosikausia ja motorsportin mukaan Newey on itse suositellut entistä kollegaansa Astonin omistajalle Lawrence Strollille.

LUE LISÄÄ