Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
Alpinelta kuuden osakilpailun jälkeen sivuun sysätty Jack Doohan on löytämässä ajopaikan Japanista ensi kaudeksi, uutisoi motorsport.com.
Aussikuskin uskotaan liittyvän Toyotan moottorilla varustetun Kondo Racing -tallin kuljettajaksi. Samalla Doohanin kerrotaan etsivän Alpinen ulkopuolelta mahdollisuuksia F1-sarjan osalta ja häntä on yhdistetty Toyotan kanssa yhteistyötä tekevään Haas-talliin.
Doohanin isän, Jack Doohanin tiedetään käyneen keskusteluja Haas-pomo Ayao Komatsun kanssa jonkinlaisesta roolista jenkkitallissa. Vanhempi Doohan oli myös paikalla Japanissa Super GT -sarjan päätöskilpailussa viime viikonloppuna.
Toyotan globaalin moottoriurheiluosaston johtaja Masaya Kaji ei kuitenkaan ole innostunut Doohanista Haasiin liittyen, muttei kieltänyt japanilaisvalmistajan kiinnostusta Super Formuloiden osalta.
– Ei ole mitään konkreettista kerrottavaa, mutta hän on hyvä kuljettaja, sanoi Kaji.
Super Formuloissa on tällä hetkellä 13 tallia, joista seitsemää vauhdittaa Toyotan moottorit muiden ollessa Hondan voimanlähteitä. Luonnollisesti myös ensi kaudeksi rallista Japanin formulasarjaan hyppäävän Kalle Rovanperän selän takana pauhaa Toyotan mylly. Suomalainen saakin itselleen mielenkiintoisen mittatikun, kun F1-kokemusta omaava Doohan hyppää samaan sarjaan. Rovanperän ajanee kiinalaistalli KCMG:n väreissä, joka on tällä hetkellä tallipisteissä kuudentena.
LUE LISÄÄ
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin
- Rallin MM-taistelu voi saada ison käänteen – kauden päätöskisa vaakalaudalla