Kanadan GP:ssä herkulliset lähtöasetelmat – seuraa näitä illan kilpailussa

F1-sarjassa kaasutellaan illalla kauden yhdeksäs osakilpailu ja lähtökohdat ovat erittäin herkulliset.
Paalulta starttaa toista kertaa urallaan Mercedeksen George Russell. Mercedes on saanut Kanadassa kuin tyhjästä laitteensa laulamaan iloisemmin ja vain Lewis Hamiltonin epäonnistuminen loivensi saksalaisvalmistajan superpäivää. Seitsenkertainen maailmanmestari lähtee seitsemännestä ruudusta ja saattaa siitä huolimatta olla potentiaalinen vaihtoehto jopa podiumtaistoon.
Voittotaistoon tarjolla useampia kuljettajia
Russellin työ paalulta ei ole missään nimessä helppo läpi viikonlopun jatkunesta vaikuttavasta vauhdista huolimatta. MM-sarjan kärkimies Max Verstappen on tuskaillut autonsa käytöksen kanssa ja kisamitta saattaa olla jopa pieni mysteeri hollantilaiselle vähäisen harjoitusmäärän johdosta. Joka tapauksessa kolminkertaista mestaria ei voi koskaan laskea voittotaistosta pois, sillä niin vain Verstappen paikkasi Red Bull -kilpurin heikkouksia täräyttämällä autonsa eturiviin.
Kärkikaksikon takana riittää myös nälkäisiä kavereita McLaren-kaksikon muodossa. Lando Norris ja Oscar Piastri olivat molemmat sitä mieltä, että paalu olisi ollut otettavissa. Brittitallin kilpuri on ollut viime aikoina loistava kisavauhdissa, joten voittotaisto saattaa mehukkaimmassa tapauksessa olla jopa neljän kuskin kauppa. Sen lisäksi McLaren pystyy pelaamaan taktisesti laajempaa peliä kahden auton keikkuessa kärkitaistossa Russellia sekä Verstappenia vastaan.

Kuva: All Over Sports
Kanadassa taisto on ollut läpi viikonlopun todella tasaista ja aika-ajoissa lähtöruutuja ratkottiin pienimmillä mahdollisilla eroilla. Russell ja Verstappen ajoivat tasa-ajan, mutta brittikuski ehti ensin, joten Verstappen jäi toiseen ruutuun. Samalla koko kolmen kärki mahtui noin kahden sadasosan sisään toisistaan ja viidenneksi ehtinyt Daniel Ricciardo jäi kärkiajasta vain 0,178 sekuntia.
Isoja kaloja kaukana takana
Lauantaisessa aika-ajoissa koettiin myös yllätyksiä, kun Red Bull -tallin Sergio Perez mokasi jälleen kerran nopeat kierroksensa. Meksikolainen kiitti tuoreesta kahden vuoden jatkopahvista jäämällä toista kertaa peräkkäin aika-ajojen ensimmäiseen osioon.
Perezin lisäksi suuriin epäonnistujiin lukeutui Ferrari-talli, kun Charles Leclerc sekä Carlos Sainz putosivat pelistä pois toisessa osiossa. Italialaistallin kilpurit lähtevät matkaan sijoilta 11 ja 12, joten punaisilla autoilla on kova työ koluta hyville pisteille. Samalla Verstappenilla on oiva tilaisuus repiä kunnolla eroa Leclerciin MM-pistetaulukossa.
Sotkeeko epävakainen sää kilpailua?
Tasaisten lähtökohtien lisäksi kilpailussa on sadekuurojen mahdollisuus. Tiimit ja kuskit saivat jo perjantaina reippaan maistiaisen märistä olosuhteista, kun ensimmäisessä ja toisessa treenissä taivas repesi.
Oikea ajoitus ja muita etevämmät rattimiehen taidot vesikelissä voi tuoda isompiakin yllätyksiä lopputulokseen. Kanadan GP käynnistyy kello 21:00 Suomen aikaa. Lähtöjärjestys alla.
Edit: Valtteri Bottas ja Zhou Guanyu starttaavat kilpailuun varikolta.
Jos upotus ei näy laitteellasi, näet sen painamalla tästä.
LUE LISÄÄ
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron
- Kalle Rovanperä iso pettymys Italiassa
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä