EK11: Kalle Rovanperä latasi muille jälleen jauhot suuhun – ”Mukavampaa seurata linjaa kuin avata tietä muille”
Viron MM-rallissa ajettiin lauantaina aamupäivästä jo kilpailun 11:s erikoiskoe. Noin 11 kilometrin puristuksen nopein kuljettaja oli Kalle Rovanperä.
MM-kärki avasi lauantain jykevästi kahdella pohja-ajalla ja kasvatti johtonsa kakkosena olevaan Thierry Neuvilleen 6,6 sekuntiin. EK11:llä Rovanperä oli jälleen nopein ja kasvatti johtonsa jo 9,4 sekuntiin.
– Juu, se on ihan hyvä. Hieman puhtaampi tällä kertaa ja on paljon mukavampaa seurata muiden linjoja kuin avata sitä muille, hymyili Rovanperä.
Hyundain Esapekka Lappi ei ole yltynyt lauantaina vielä aivan kuumimman kärjen vauhtiin, mutta taistelee tiukasti paikasta kolmen sakissa. Tällä kertaa suomalainen oli 0,5 sekuntia neljäntenä olevaa Elfyn Evansia nopeampi. Lappi oli EK11:n toiseksi nopein, muttei siltikään ollut suoritukseensa tyytyväinen.
– Ei riittävä hyvä, eikä tarpeeksi riskillä. Liian varovaisesti. En tiedä, ei taida olla vain minun päivä, tuskaili Lappi vetonsa jälkeen.
Hyundailla Viron ja Suomen MM-rallit kaasutteleva Teemu Suninen on jatkanut siitä, mihin perjantaina jäi. Jokelalainen ajaa varmasti ja pitää edelleen tiukasti kiinni viidennestä sijastaan.
– Isoja uria, joiden kanssa vaikeuksissa, mutta muuten aika puhdas veto, paketoi Suninen.
EK12 käynnistyy kello 12:03 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Viron MM-rallin tilanne, EK 11/21
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +9,4
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +22,7
- Elfyn Evans, Toyota +23,9
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +53,4
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford +1:11,0
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:29,3
- Ott Tänak, M-Sport Ford +5:04,7
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +5:16,2
- Sami Pajari, Skoda (WRC2) +5:35,6
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2) +5:35,9
- Emil Lindholm, Hyundai (WRC2) +6:19,6
LUE MYÖS:
- F1-tähti Lando Norris kiinnostui toisesta sarjasta: ”Olen suunnitellut testaamista”
- Red Bullilta ilouutinen Max Verstappenille
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Muistatko tämän? Lewis Hamilton karautti varikolla Kimi Räikkösen perään – ”Puusilmä”
- Katso video: Ott Tänak testasi Toyotan uutta ralliautoa Suomessa
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee