EK17: Kalle Rovanperälle pohja-aika – suomalainen ylläpitää jännitystä Keniassa
Kenian MM-rallissa oli ohjelmassa jo kolmanneksi viimeinen erikoiskoe. Hieman yli kahdeksan kilometrin mittaisen pätkän nopein oli Toyotan Kalle Rovanperä.
Sunnuntaina on ajettu aiemmin jo kolme erikoiskoetta ja voittotaiston osalta ollaan soudettu ja huovattu. EK15:lla rallia johtaneelta Sébastien Ogierilta irtosi takaluukku, mutta ranskalaismestari räväytti siitä huolimatta kahdeksan sekunnin pohjat. Seuraavalla Rovanperä sai kirittyä ranskalaisen johtoa 3,6 sekunnilla. Kärkikaksikon ero ennen viimeisintä pätkää oli 13,6 sekuntia.
Kolmanneksi viimeisellä rykäisyllä suomalainen oli 0,6 sekuntia nopeampi kuin Ogier. Toyota-kaksikon ero ennen kahta viimeistä pätkää on nyt tasan 13 sekuntia ja Safarirallissa voi edelleen tapahtua mitä tahansa. Toyotalla on pullat loistavasti uunissa ja japanilaisvalmistaja ylläpitää kilpailussa neloisjohtoa.
Keniassa ajetaan enää kaksi erikoiskoetta, joista viimeisimpänä tuttuun tyyliin Power Stage, josta on lisäpisteitä tarjolla. EK18 käynnistyy heti perään kello 12:15 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Kenian MM-rallin tilanne, EK 17/19
- Sébastien Ogier, Toyota
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +13,0
- Elfyn Evans, Toyota +2:59,6
- Takamoto Katsuta, Toyota +3:32,6
- Dani Sordo, Hyundai +5:08,6
- Ott Tänak, M-Sport Ford +9:10,2
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford +15:23,8
LUE MYÖS:
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun