Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
Alpine vahvisti keskiviikkona odotetun uutisen, jonka myötä Jack Doohan sysätään sivuun. Hänen paikkansa ottaa viime kauden Williams-komeetta Franco Colapinto.
Tallipäällikön tehtävään noussut Flavio Briatore sai vihdoin haluamansa ja kenties jopa tuplana. Ranskalaistiimistä kajahti mystisesti tiistai-iltana tiedote, jossa ilmoitettiin Oliver Oaekesin ottavan hatkat välittömästi. Oakesin nousukiidossa ollut ura tallipäällikkönä kesti täten vain yhdeksän kuukautta. Se ei ole sattumaa, että Colapinton ylennys julkistettiinkin heti perään. Briatore on tunnettu ketku, joka on aina tottunut saamaan haluamansa ja sai puskettua tahtonsa läpi tälläkin kertaa bonuksen kera.
Colapinton julkistuksessa eritoten yksi asia ihmetytti välittömästi. Argentiinalaisen on tarkoitus ajaa seuraavat viisi kilpailua, jonka jälkeen “Alpinella arvioidaan kuljettajia” uudemman kerran. Allekirjoittanut ei tätä ainakaan osta, mutta minäpä en olekaan osa miljoonaluokan urheilubisnestä.
Briatoresta voi olla montaa mieltä, mutta juurikin taloudelliselta kantilta italialainen on seppä johtamaan F1-tallia. Ensi kaudeksi kuninkuusluokan laitteet muuttuvat rajusti, eikä muutamasta argentiinalaisesta lisämiljoonasta ole sillä saralla haittaa kehitystyössä. Tämäkin nostona vain siksi, että Alpine puntaroi brändinä itsessään omaa jatkoaan F1-sarjassa ja tällaisilla tempuilla mielenkiintoa voi saada lisättyä. Seuraavaksi Colapinton täytyykin vain olla pirun nopea ja sponsoreita kiinnostaa entistä enemmän.
Doohanin puolesta ei voi taas kuin ihmetellä F1-maailman raakuutta. Spekulaatiot aussitulokkaan potkuista alkoivat jo ennen uuden kauden alkua, joten paineet ovat olleet melkoiset. Tulokset ovat olleet sellaisia, että Briatore sai raavittua tekosyyn sivuun sysäämiseksi.

Kuva: All Over Press
Tuoreelta Alpine-pomolta voisikin kysyä, että miten nuori tulokas voi näyttää potentiaalinsa ensimmäisissä kisoissa uudella autolla, kun siihen ei kykene edes seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamiltonkaan?
Alpine (tai Briatore) yrittää tällä viiden kisan illuusiolla vain pehmentää mediamyllerrystä, sillä Colapinto ajaa koko loppukauden. Eikä häneltä mitään pois, sillä argentiinalainen on itse ajanut tiensä kuninkuusluokkaan ja käyttänyt mahdollisuutensa. Doohan sai kokea karun näytöksen F1-maailman julmuudesta ja nyt on Colapinton aika loistaa sekä iskeä latinopesot poikimaan.
LUE LISÄÄ
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- Kimi Antonelli onnekas Madridissa – Lando Norrisilta ryöstettiin voitto
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Tulokset
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”