Haas-pomolla räväkkä ehdotus sprinttiformaatin parantamiseksi
Haasin F1-tallin päällikkö Günther Steiner ehdottaa sprinttiformaattiin muutoksia ensi kaudelle.
F1-sarja päätti hiljattain lisätä ensi kaudeksi sprinttien määrää kolmesta kuuteen ja Steinerilla olisi idea lisäsäpinän muodostamiseksi.
Nykyisellään sprinttiformaatti toimii niin, että perjantaisin ajetaan yksi harjoitussessio ennen aika-ajoa, joka määrittää lähtöpaikat lauantaina ajettavaan sprinttikilpailuun. Sprinttikilpailun tulokset puolestaan muodostavat lähtöjärjestyksen sunnuntaina ajettavaan pääkilpailuun.
– Haluaisin, että perjantaina ajettaisiin aika-ajo sprinttiin ja lauantai-aamuna toinen aika-ajo pääkilpailua varten, ehdottaa Steiner.
Lauantaisin ennen sprinttikilpailua ajettavasta toisesta harjoitussessiosta on muodostunut käytännössä melko turha, sillä autoja ei saa tässä vaiheessa enää edes suuremmin säätää. Haas-pomo poistaisi tämän ja toisi toisella aika-ajolla enemmän panoksia sprinttiviikonloppuihin.
Nykyinen sprinttiformaatti on saanut joiltakin kuskeilta sekä tallipomoilta rapaa osakseen. Steinerinkin mielestä se vaatii vielä hiottavaa ja italialaispomon ehdotuksella sprintissäkin saatettaisiin hakea sijoituksia suuremmalla riskillä, sillä mahdolliset virheet eivät pilaisi lähtöpaikkaa sunnuntain pääkilpailuun. Suurilta osin Haas-pomo on kuitenkin nauttinut sprintin tuomasta lisäväristä.
– Se on kisa siinä missä muutkin, mutta vain lyhyempi ja vain kahdeksan kuskia saavat pisteitä. Olen lisäsprinttien kannalla, sillä se tekee kokonaisuudessaan kisaviikonlopusta mielenkiintoisemman, kun aika-ajoja ajetaan jo perjantaina, lisäsi Steiner.
Tulevana viikonloppuna Brasilian Interlagosissa on vuorossa kauden viimeinen kisaviikonloppu, joka sisältää sprinttikilpailun. Brasilian GP:n aikataulun ja lähetysajat näet tästä.
Lähde: RaceFans
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Muistatko tämän? Lewis Hamilton karautti varikolla Kimi Räikkösen perään – ”Puusilmä”
- Katso video: Ott Tänak testasi Toyotan uutta ralliautoa Suomessa
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Max Verstappen kommentoi lopettamista suoraan – ”Olemme kauempana”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee