F1-kuskien ansiot julki – listauksessa uusi palkkakuningas
Talouslehti Forbes on arvioinut jälleen F1-kuljettajien palkat päättyneeltä kaudelta.
Listan kärkinimeksi nousi uransa toisen maailmanmestaruuden peräkkäin pokannut Red Bullin Max Verstappen. Hollantilaisen superkausi kilisytteli kaksinkertaisen mestarin kassaa tuntuvasti, sillä 40 miljoonan dollarin perustulojen päälle tärähti noin 20 miljoonaa erilaisia menestysbonuksia.
Listan kakkoseksi putosi Mercedeksellään pettymysten täyttämän kauden kokenut Mercedeksen Lewis Hamilton. Seitsenkertainen mestari on pitänyt tällä listauksella piikkipaikkaa vuodesta 2013 lähtien, mutta voitoton kausi ei tuonut 55 miljoonan peruspalkan päälle ylimääräisiä bonuksia.
Listan kolmannella sijalla lienee jopa hieman yllättäen Alpinella kaksi edellistä kautta kurvaillut Fernando Alonso. Espanjalaiskonkari kuittasi teknisten vikojen täyttämästä kaudestaan hurjat 30 miljoonaa dollaria. Kaksinkertainen vanha mestari ajaa ensi kaudella Aston Martinin väreissä.
Forbesin arvioihin on syytä suhtautua pienin varauksin, sillä F1-gladiaattorien tienestit eivät ole julkista tietoa. Arviot perustuvat julkisiin asiakirjoihin sekä julkaisun käyttämiin tietolähteisiin.
Alfa Romeon suomalaiskuljetta Valtteri Bottaksen tienestit eivät mahtuneet mukaan, sillä Forbes listaa vain kymmenen eniten tienannutta F1-kuljettajaa.
F1-palkkakuninkaat, TOP-10
- Max Verstappen, 60 milj.
- Lewis Hamilton, 55 milj.
- Fernando Alonso, 30 milj.
- Sergio Perez, 26 milj.
- Charles Leclerc, 23 milj.
- Sebastian Vettel, 17 milj.
- Daniel Ricciardo, 17 milj.
- Carlos Sainz, 15 milj.
- Lando Norris, 11 milj.
- George Russell, 10 milj.
Lähde: Forbes
LUE MYÖS: Maailmanmestari Max Verstappen harmissaan – ”Ihmisten on hankalaa arvostaa saavutuksiani”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”