Maailmanmestari Max Verstappen harmissaan – ”Ihmisten on hankalaa arvostaa saavutuksiani”
Kaksinkertainen maailmanmestari Max Verstappen sanoo, että ihmisten tuntuu olevan vaikeaa arvostaa hänen saavutuksiaan kuljettajana kuninkuusluokassa.
Hollantilainen puhuu kunnioituksen puutteesta ja siitä, että hänen suorituksiaan on koitettu jatkuvasti varjostaa kaikenlaisilla jupakoilla.
Verstappen nappasi toisen maailmanmestaruutensa heti ensimmäisen perään ja oli sunnuntaina päättyneellä kaudella täysin omassa luokassaan.
– Viime vuonna sanottiin, että se ”varastettiin”. Jos katsot koko kautta, etkä vain yhtä kisaa, niin mielestäni minulla meni ihan hyvin, kertoo Verstappen The Sunille.
– Tänä vuonna kaikki on johtunut puolestaan vain autosta ja sitten olivat nämä tarinat budjettikattoon liittyen. Minusta tuntuu, että joidenkin ihmisten on vain vaikeaa arvostaa sitä mitä olen saavuttanut, avautui hollantilainen.
Verstappen voitti kaudella 2022 ennätykselliset 15 osakilpailua ja pani uusiksi myös yhden kauden piste-ennätyksen.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi