Entinen F1-voittaja rientää Lewis Hamiltonin tueksi heikon alkukauden jälkeen – ”Mielestäni kritiikki on liian rajua”
Yhdeksän voittoa F1-urallaan napannut Mark Webber pitää Lewis Hamiltoniin kohdistunutta kritiikkiä liian rajuna. Brittikuskin kauden aloitus on ollut miehen heikoin sitten kauden 2009.
Hamilton ei ole johtanut kierrostakaan tällä kaudella. Lisäksi vain yksi palkintosija sekä selvät tappiot tallikaveri George Russellille ovat saaneet F1-kansan pohtimaan, onko Hamiltonin aika kuninkuusluokan huipulla ohi.
Webber ei kuitenkaan usko tähän. Aussikuskin mukaan Hamilton on kärsinyt epäonnesta ensimmäisen neljän kilpailun aikana.
– Minusta tämä kritiikki Lewistä kohtaan on aika rajua. Bahrainissa hän ajoi loistavasti kolmanneksi. Saudi-Arabiassa sekä Australiassa hän kärsi epäonnesta turva-autojen kanssa, Webber kommentoi Daily Mailille.
– Hän on menettänyt pisteitä tilanteissa, jotka eivät ole olleet hänen syytään. Imola on ainut kilpailu, jossa hän oikeasti suoritti heikosti kilpailussa sekä aika-ajoissa. Tietysti kaikki ovat unohtaneet aiempien kilpailujen epäonnen.
– Heitä (Mercedestä) ei tule kuitenkaan ikinä aliarvioida. On mielenkiintoista nähdä, miten seuraavat kisaviikonloput tulevat menemään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys