Lähde: Tästä syystä Aston Martin pilasi Sebastian Vettelin palkintosijan Unkarissa – käskivät saksalaisen kuluttamaan polttoainetta reilusti

Sebastian Vettelin mainio Unkarin GP päättyi lopulta karvaasti. Saksalaiskuljettaja hylättiin kilpailun päätteeksi, sillä Aston Martin ei voinut tarjota tuomaristolle tarpeeksi suurta polttoaine-näytettä.
Talli haastoi hylkäyksen, mutta veti protestinsa lopulta takaisin, vaikka uutta todistusaineistoa olisikin ollut esittää.
Nyt F1-toimittaja Tobi Grüner paljastaa, mitä saksalaisen kohdalla todella tapahtui. Grünerin mukaan talli oli aluksi ylitankannut Vettelin auton. Tämän johdosta maailmanmestaria oli kannustettu käyttämään moottoriasetusta, mikä polttaisi enenmmän bensaa.
Vettelin bensansyötössä oli kuitenkin tapahtunut sensorivirhe, mikä johti siihen, että talli ei ollut tietoinen Vettelin todellisesta polttoainetilanteesta. Tallin lähteiden mukaan ylimääräinen polttoaine oli haihtunut. Lopulta Aston tajusi Vettelin tilanteen, mutta liian myöhään.
Talli menetti hyviä pisteitä Unkarissa, mutta Vettelin mukaan tilanne on vain jätettävä taakse ja jatkettava eteenpäin.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
AMuS (German): auto-motor-und-sport.de/formel-1/alpin…
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi