Formulasarja asetti takarajan, jonka jälkeen kausi kuopataan – ”Sen jälkeen emme aja enää”
Kuva: Getty Images
Sähköformuloiden kärkisarja Formula E ei aio enää jatkaa kauttaan syyskuun jälkeen, jos koronakriisistä ei ole selvitty siihen mennessä.
Kuten autourheilun kuninkuusluokka F1 kiertävät myös sähkökilpurit ympäri maailmaa kisaamassa.
Sarjan kaikki toiminta laitettiin kuitenkin tauolle koronapandemian pysäytettyä koko planeetan.
Formula E on odotellut muiden tavoin kriisin rauhoittumista, josta onkin maailmalla onneksi merkkejä. Paluu kilparadoille on kuitenkin yhä kaukana, sillä suurin osa valtioista pitänee kiinni tiukoista matkustusrajoituksista pitemmän aikaa.
Sähköformuloiden pääkonttorilla ei aiota vartoa kuitenkaan loputtomiin. Sarjan pääpomon Alejandro Agagin mukaan ehdoton takaraja on syksyn kynnyksellä.
– Jos emme voi ajaa elokuussa tai syyskuussa, emme aja enää kilpaa tällä kaudella. Uhraamme tämän kauden aloittaaksemme uuden kauden joulukuussa, formulapamppu linjasi Motorsport-julkaisulle.
– On epätodennäköistä ettemme ajaisi, mutta nämä ovat poikkeuksellisia aikoja. Uskon meidän voivan ajaa vielä kaksi tai neljä kisaa, mutta niidenkin olisi oltava tuplakisoja eikä syyskuun jälkeen, Agag korosti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”