Kallis kilohinta: Ferrari sai maksaa polttoainesekoilustaan, vältti silti pahimman
Kuva: Getty Images
Ferrarin sekoilu Charles Leclercin auton polttoainemäärän kanssa poiki tallille suuren sakon, mutta pahempaakin oli tarjolla.
Monacolaisen autoon todellinen polttoainemäärä erosi ilmoitetusta 4,88 kilogramman verran. Tiedossa ei ole kumpaan suuntaan tämä on, mutta todennäköisesti menovettä oli autossa enemmän, jolloin sen ylimääräisestä käytöstä saisi suurta hyötyä. F1-autossa saisi olla maksimissaan 105 kilogrammaa polttoainetta, joten rike on jo prosentuaalisestikin suuri, lähes viisi prosenttia.
Leclercin autolle odotettiin ennen päätöstä jopa hylkäystä ja täten kolmossijan menetystä, mutta lopulta tuomaristo tyytyi antamaan tallille 50 000 euron sakon. Määrä on toki suuri tavalliselle tallaajalle, mutta Ferrarin kaltaiselle suurtallille mitätön lisäkulu.
Rikkeen kilohinnaksi tuli 10 245,90 euroa, joten kyseessä oli melkoisen kallista bensaa. Litrahintaa on vaikeampi laskea, sillä se vaihtelee lämpötilasta ja koostumuksesta riippuen. Internetissä kiertää erilaisia arvioita 7500-8000 eurosta per litra, mikä on toki melkoisen muikea summa jopa Suomen hintoihin verrattuna.
LUE MYÖS: SuomiF1 arvioi Abu Dhabin GP:n topit ja flopit: Herkkua Lewis Hamiltonin faneille, unilääkettä kaikille muille
KATSO LOPULLISET MM-PISTETILANTEET TÄÄLTÄ!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia