Tätä ei voi katsoa herkistymättä: F1-legendalta koskettava ele sairaalle vaimolleen – ojensi kukan autonsa ohjaamosta
Jackie Stewart, formula ykkösten kolminkertainen maailmanmestari ja yksi lajin kaikkien aikojen suurimmista kuljettajista, osoitti suuruutensa Goodwoodin Festival of Speed -tapahtumassa viikko sitten.
Aikakautensa parasta kuljettajaa kunnioitettiin ajotapahtumassa näkyvästi. Skotti ajoi itse vanhaa Tyrrel-autoaan, perässään joukko muita kuljettajia, jotka ohjastivat hänen vanhoja menopelejään.
Stewart on merkittävä henkilö F1-historiassa paitsi ajotaitojensa vuoksi, mutta myös muiden tekojensa ansiosta. Hän oli raivokas turvallisuuden puolestapuhuja aikakaudella, jolloin kuljettajia menehtyi tai loukkaantui lähes joka viikonloppu. Stewartia on pitkälti kiittäminen siitä, että F1 muutti suhtautumistaan turvallisuuteen.
Stewart oikeutetusti mukana: TOP10 F1-historian merkittävimmät henkilöt
Stewart muutti F1-kuljettajien vaatimuksia, tuoden varikolle aivan uudenlaisen ammattimaisuuden. Yhdessä vaimonsa Helen Stewartin kanssa hän ei jättänyt mitään sattumanvaraan, ja juuri siitä syystä hänestä tuli aikakautensa paras kuljettaja.
Jackie ja Helen ovat pitäneet yhtä yli 50 vuotta. Formulamaailman takavuosien hallitsijaparia on kohdannut kuitenkin suuri suru, sillä Helen Stewart sairastaa pitkälle edennyttä dementiaa. Jackie Stewart onkin käyttänyt PR-arvoaan hyödyksi pyrkiessään tukemaan erilaisia dementiasäätiöitä ja tutkimuksia.
Goodwoodissa nähtiin sydämiä sulattanut hetki, kun Stewart pysähtyi hetkeksi radan varteen. Paikalle saapui pyörätuolissa istunut Helen, jolle Jackie ojensi kukan autostaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”