F1-tallien sponsoritulot kymmeneltä vuodelta julki – Ferrarilta posketon summa, McLarenin saldo kunnioitettava valtavan puutteen huomioiden

Talouslehti Forbes on selvittänyt tämänhetkisten F1-tallien sponsoritulot kymmenen viime kauden ajalta. Listaus paljastaa hurjat erot, huomion kiinnittyessä erityisesti McLareniin.
Ferrari on oletetusti pelkät sponsoritulot huomioivan listauksen ykkönen, mutta toisena listalla on McLaren. Ferrarin kokonaissaldo vuosilta 2009-2018 on hurjat 2 miljardia ja 89 miljoonaa dollaria. Toiseksi eniten tienannut McLaren ylsi miljardiin ja 234 miljoonaan.
Erityisesti McLarenin tulos on hivenen yllättävä, sillä tallilla on ollut vaikeaa sponsoririntamalla mittausajanjakson jälkimmäisinä vuosina.
Selvitys: F1-tallien budjetit 2018
Legendaarinen brittitalli on ollut jo vuosia aallonpohjassa, mutta tutkimuksen ajanjaksoon mahtuu myös menestyksekkäitä vaiheita. Talli oli kauteen 2012 asti yksi sarjan jättiläisistä. Sen jälkeen alkoi kuitenkin sekä tuloksellinen että taloudellinen alamäki.
Talli menetti monivuotisen pääsponsorinsa Vodafonen kauden 2013 jälkeen. Talli on ollut siitä lähtien ilman rahakasta nimikkosponsoria, joka on F1-sarjassa harvinaista.
Rahaa ehti tulla kuitenkin ennen sitä. Myös tämän ajanjakson jälkeen sponsorirahaa on herunut, sillä Honda maksoi tiettävästi kymmeniä miljoonia dollareita vuosittain kolmen kauden yhteistyön aikana.
Huomiota herättää myös sarjaa puolet mittausjaksosta hallinneen Mercedeksen sponsorisumma. Vahvasti automerkin tukema talli on listalla ”vasta” neljäs. Edelle ehtii myös Red Bull.
F1-historiaa: ”Nigerian prinssi” sekoitti F1-tallin toiminnan täydellisesti: ”Kylvi tallin tuhon siemenet”
Listauksessa ei oteta huomioon omistajien omia sijoituksisa talliin. Tämä poistaa esimerkiksi Mercedeksen ja Red Bullin omat rahapumppaukset talleihinsa.
Listan pohjalla on Haas, jonka 92,6 miljoonan dollarin tulos selittyy sen lyhyellä mukanaololla sarjassa. Amerikkalaistalli liittyi F1-karkeloihin kaudella 2016.
F1-tallien sponsoritulot 2009-2018 (milj. dollaria)
- Ferrari 2089,1
- McLaren 1234,5
- Red Bull 972,6
- Mercedes/Brawn GP 944,9
- Renault/Lotus 777,0
- Williams 701,3
- Sauber/BMW Sauber 459,5
- Force India 355,8
- Toro Rosso 278,0
- Haas 92,6
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat