Muistatko: ”Nigerian prinssi” sekoitti F1-tallin toiminnan täydellisesti: ”Kylvi tallin tuhon siemenet”
F1-maailmassa on tallustanut jos jonkinnäköistä kulkijaa, mutta Prinssi Malikin alias Malik Ado Ibrahimin tarinan täytyy olla yksi eriskummallisimmista. Suurena bisnesnerona maailmalle esittäytynyt ”kuninkaallinen” ei saanut F1-varikolla aikaan kuin suurta hämmennystä.
Kauden 1999 kynnyksellä formula ykkösten ikuinen alisuorittaja Arrows-talli oli vaikean paikan edessä. Rahat olivat tavallistakin tiukemmassa, ja keinoja kasvattaa rahakirstua etsittiin kuumeisesti.
Suomalaisetkin saivat kokea tallin ahdingon kouriintuntuvasti, kun ajotaidoillaan paikkansa tallissa pitänyt Mika Salo korvattiin ison rahasäkin tuoneella Toranosuke Takagilla. Japanilaisen rahat olisivat kuitenkin pieni puro siihen nähden, mitä tallin johtoportaan luokse marssinut eräs nigerialainen lupaili.
Uudenlainen liikeidea
Malik Ado Ibrahim esittäytyi kaikille olevansa Nigerian prinssi. Vuosia Euroopan huippukouluissa opiskellut ja muun muassa Nigerian jalkapallomaajoukkueen PR-toimista MM-kisoissa 1994 ja 1998 vastannut kuninkaallinen esitteli tallille täysin uudenlaisen tavan saada yhteistyökumppanit avaamaan kukkaronsa nyörejä tallin suuntaan.
Pian yhteistyön alkamisesta Arrowsin kilpureiden kylkiin ilmestyivät mystiset ”T-Minus” merkit sekä päivittäin pienenevä numero. Huolimatta suuresta näkyvyydestä merkillä ei tienattu vielä mitään. Tuottojen piti olla edessä päin.
Malik oli kehitellyt ”T-Minus” tuotemerkkinsä, jonka toimintaperiaate oli hyvin mielenkiintoinen. T-Minus ei itsessään ollut mitään, vaan pelkkä tuotemerkki, jonka avulla muut yritykset voisivat esitellä omia tuotteitaan F1-imagoon sopivalla tavalla.
Malik kaavaili T-Minuksen poikivan isoja sponsorituloja oheiskrääsän sekä yhteistyösopimusten avulla. Yhdessä vaiheessa hän lupaili jo esimerkiksi italialaisen Lamborghinin kiinnostuneen tuotemerkin käyttämisestä.
Arrows-tallissa Malikia kiehtoi tallipäällikkö Tom Walkinshawin tapa ajatella lajia bisneksenä. Itsekin kuljettajana verrattain menestynyt Walkinshaw pyöritti varsin tuottoisaa kilpa-ajo-organisaatiota, ja Arrows-talli oli vain yksi osa liiketoimintaa.
Malik ja Walkinshaw pääsivätkin nopeasti ymmärrykseen yhteistyöstä. Malik toi mukanaan tallin omistajuussuhteisiin myös investointipankki Morgan Grenwellin. Uusille tulijoille myönnettiin 75 prosentin omistajuusoikeus talliin.
Itse asiassa idea oli täysi susi. Pari orastavaa liikeideaa jäivät lopulta toteutumatta, ja koko konseptista oli tallille lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kovia lupauksia, tyhjiä lunastuksia
Kausi eteni ja numerosarja auton kyljessä pieneni, mutta Arrowsin sponsoripuolella vietettiin hiljaiseloa. Hyvin pian kävi selväksi, ettei Malikin ideasta ollut tallin pelastajaksi.
Itse asiassa idea oli täysi susi. Pari orastavaa liikeideaa jäivät lopulta toteutumatta, ja koko konseptista oli tallille lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. Talli olisi voinut tienata edes jonkinlaisia rahasummia myymällä näkyvää mainostilaa autonsa kyljistä, mutta se saikin huomata mainostaneensa paraatipaikalla tuotetta, josta se ei saisi penniäkään.
[readmore from=”historia”]
Tässä vaiheessa Malik tajusi epäonnistuneensa. Hän hylkäsi Arrowsin koruttomasti jättäen sen suuren hämmennyksen tilaan. Walkinshaw osti myöhemmin syksyllä Malikin osuuden tallista takaisin itselleen, mutta britti hävisi koko tapauksessa miljoonia henkilökohtaisia rahojaan sekä enemmistön tallin osakkeista.
Prinssi Malikin toiminta kylvikin tallin tuhon siemenet. Arrows tipahti yhä syvemmälle akuuttiin rahapulaan, ja kun Malikin jäljiltä suurimmaksi omistajaksi jäänyt investointipankki Morgan Grenfell halusi tallin kuittaavan velkansa, joutui talli lyömään lapun luukulle kesken kauden 2002.
Kuka Malik edes oli?
Oliko Malik sitten edes prinssi? Kukaan ei tiedä, mutta loppupeleissä tapauksella ei ole mitään väliä. Nigeriassa ”kuninkaallisia sukuja” on kymmenittäin, joten periaatteessa koko arvonimi on mitätön. Länsimaiselle ihmiselle hienolta kalskahtava arvonimi saattoi herättää kunnioitusta, mutta todellisuudessa sillä ei ollut mitään merkitystä. Tapausta voisi verrata vaikkapa siihen, että itsensä työllistäjä esittäytyisi kaikille toimitusjohtajana.
Tapausta voisi verrata vaikkapa siihen, että itsensä työllistäjä esittäytyisi kaikille toimitusjohtajana.
Malik katosi F1-seikkailunsa jälkeen kuin maan nielemänä, mutta hän on ollut myöhemmin syytettynä petoksista ja kavalluksista muutamissa suurissa hankkeissa.
Prinssi Malik oli Arrowsille nigerialaiskirje, johon sen ei olisi kannattanut vastata.
PS. Mika Salolle Arrowsin sekoilu taisi olla lopulta todellinen onnenpotku. Työttömäksi jäänyt suomalainen sai kauden aikana näytönmahdollisuutensa ensiksi BAR-tallissa ja myöhemmin Ferrarilla.
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä