Päivä, jolloin suomalaiset rakastuivat formula ykkösiin – JJ Lehto ja Mika Häkkinen saivat kansakuntamme hullaantumaan lajista
Kuva: Getty Images
Tämä päivämäärä, 28. huhtikuuta, on erittäin merkittävä suomalaisessa F1-historiankirjoituksessa. Vaikka silloin ei juhlitukaan suomalaista voittajaa, kylvettiin kansakuntaamme innostuksen siemen sekä ajatus menestyksestä.
Huhtikuun lopussa ajettu kauden 1991 San Marinon GP tarjosi tutut nimet kärkisijoille, kun Ayrton Senna ja Gerhard Berger nappasivat McLaren-Hondalle kaksoisvoiton. Kolmannelle sijalle itsensä ajoi kuitenkin Dallaran suomalaiskuski JJ Lehto. Hänen vanavedessään viidenneksi ajoi Mika Häkkinen Lotuksellaan.
Suomalaisten kiinnostus F1-sarjaan oli kasvanut jatkuvasti, ja Keke Rosbergin manttelinperijää odotettiin kuumeisesti. Tuo sunnuntainen iltapäivä Imolassa sai kansakuntamme rakastumaan lajiin palavasti. Jokainen 1990-luvulla elänyt tietää, miten tärkeässä osassa F1 oli suomalaisessa kesäsunnuntaissa.
Fiilistelimme kauden 1991 San Marinon osakilpailua jo vuosi sitten. Koska kisasta muodostui erinomainen myös ilman sinivalkolaseja, kelpasi siitä rustata kattavan kisaraportin. Sitä pääset fiilistelemään täältä.
LUE LISÄÄ F1-HISTORIAA TÄÄLTÄ!
Tarjolla on muun muassa tällaisia herkkupaloja:
TOP5: Kaikkien aikojen GP:t – nämä kilpailut ovat klassikoita syystä, ja jokaisen F1-fanin tulisi tietää ne
TOP5: F1-mahtitallien romahdukset – komea historia ei takaa ikuista elossapysymistä, nämäkin jättiläiset kaatuivat
F1 1000: SuomiF1 listasi F1-historian kymmenen merkittävintä henkilöä – ykköseksi vain yksi vaihtoehto
Mika Häkkinen joutui keskelle hämmentävää valtataistelua – inhimillinen erehdys oli tuhota suomalaisen F1-uran, mutta se osoittautui lopulta onnenpotkuksi
Päivä, joka on hyvin merkittävä suomalaiselle F1-historialle – Keke Rosberg ajoi Suomen maailmankartalle
Kimi Räikkönen vastaan Mika Häkkinen – kumpi on parempi? SuomiF1 analysoi sinivalkoiset F1-legendat
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys