Kumpi on parempi, Mika Häkkinen vai Kimi Räikkönen? Herkullinen ajatusleikittelyn aihe, joskin hyvin tulenarka sellainen. Koska oikeaa vastausta ei tiedä kukaan, saa aiheesta ainakin kunnollisen keskustelun. Tai väittelyn.

Kaksikon urissa on paljon yhteneväisyyksiä, vaikka molemmat osuivat samalle kilparadalle vain yhden kauden ajaksi. Ei ole kuitenkaan väärin sanoa, että Räikkönen on Häkkisen manttelinperijä.

Jos kerran itsekin myönnämme, ettei ”oikeaa vastausta” ole olemassa, miksi edes tehdä tällainen arvio?

Kysymys on epäreilu. Miksi ei?

Jos F1 Racingin ja Autosportin kaltaiset mediat saavat pistää kuljettajia nippuun omien arvioidensa perusteella, on meilläkin siihen oikeus. Spekulaatio ja erilaiset arviot kuuluvat sitä paitsi kiinteästi formula ykkösiin.

[readmore from=”artikkelit”]

Mikäli vertailu ei kaikkia miellytä, ja ollaanpa rehellisiä, eihän niin tule käymään, voi keskustelua jatkaa vaikkapa Moottoriurheilun Olohuoneessa. Siellä jokainen voi itse kertoa oman faktoihin tai tunteisiin perustuvan mielipiteensä asiasta.

Liity Moottoriurheilun Olohuoneeseen

Miten arviointi suoritettiin? Analyysissä F1-kuljettajan työnkuva pilkottiin muutamiin erikseen tarkasteltaviin työvaiheisiin, joissa nostetaan esille molempien suomalaispilottien vahvuudet ja heikkoudet. Arviossa on huomioitu lukuisat muuttuvat tekijät, joiden kanssa kuljettajat ovat joutuneet painimaan.

Raaka nopeus

Häkkisen aikakaudella F1-autot olivat hurjia kapistuksia, joiden kanssa ei tarvinnut renkaissa ja polttoaineessa säästellä. Poissa olivat myös erilaiset autonosia koskeneet rajoitteet, uusia motteja sai ruuvata kiinni autoon niin paljon kuin kerkesi.

Häkkinen nappasi urallaan 26 paalupaikkaa, joista yhtä vaille kaikki tulivat kausien 1998-2000 aikana. Räikkönen on napannut 18 paalua, joista 16 tuli kausilla 2003-2008.

Kyse ei ole siitä, etteivätkö molemmat kuljettajat omaisi kykyä olla nopeita. Mutta Häkkinen nautti huipulla ollessaan mainetta F1-sarjan nopeimpana kuljettajan yhdellä kierroksella. Tässä kategoriassa jopa arkkivihollinen Michael Schumacher joutui taipumaan.

TOP5: KAIKKIEN AIKOJEN SUOMALAISVOITOT

Räikkösen vahvuudet ovat puolestaan olleet poikkeuksetta muilla osa-alueilla. Sarjan nopeimpana häntä on pidetty oikeastaan vain kaudella 2005.

Piste Häkkiselle

Startti

Vaikka Häkkinen ja Räikkönen ovatkin ajaneet täysin erilaisilla aikakausilla, yksi yhteinen tekijä ajovuosista löytyy: ohittaminen on aina ollut vaikeaa.

Liikkeellelähtö on lopputuloksen kannalta tärkeä kriteeri, siinä sijoitustaan voi parantaa helposti. Tässä Häkkinen oli aina hyvä. Todella usein hän singautti McLareninsa edellälähteneidensä ohitse jo kiihdytysvaiheessa. Maininnan arvoisia suorituksia ovat vaikkapa kauden 2000 Euroopan GP ja edellisvuoden mestaruuden ratkaissut startti Japanin Suzukassa.

SYNTYMÄPÄIVÄ JUTTU MIKA HÄKKISESTÄ

Startit ovat olleet Räikkösen osalta suurin kritiikin kohde jo vuosia. Ferrarin suomalaiskuski ei juurikaan sijoituksiaan parannellut avauskierroksilla.

Tämä on kategoria, jonka Häkkinen vie kaikista selviten edukseen.

Piste Häkkiselle

Kisavauhti

Räikkönen nousi tällä kaudella vihdoinkin yksin kärkeen suomalaisvoittajien maratontaulukossa. 21 osakilpailuvoittoa nostivat hänet yhden Häkkisen saldon edelle.

Voittojen lisäksi Räikkönen on pystynyt napsimaan myös useita kertoja muita erinomaisia sijoituksia aivan kaluston potentiaalin yläpäästä. Miehen erikoiskyky varsinkin vielä pari vuotta sitten oli hänen renkaita säästänyt ajotyylinsä. Lotus-vuosien palkintokorokeryöppy esitteli meille Räikkösen parhaimmillaan.

Häkkinenkin oli erinomainen kisakuljettaja, mutta Räikköseen verrattuna hänen kikka-arsenaalinsa oli suppeampi.

Piste Räikköselle

Ongelmien selvittäminen

Vuosia McLarenille uskollisena pysynyt Häkkinen pääsi nauttimaan F1-sarjan huipulla vain muutaman kauden ajan. Mutta silloin hän oli erittäin kova lyötävä. Vain Michael Schumacher pystyi tarjoamaan Häkälle vastuksen, ja se kertoo kaiken oleellisen.

Kun auto oli iskussa ja se myös kesti, Häkkiselle ei löytynyt pysäyttäjää. Muuten kyllä.

Räikkönen puolestaan pystyy kiertämään ja paikkaamaan kalustonsa puutteita paljon kokonaisvaltaisemmin. Räikkönen ei ole ensimmäisenä luovuttamassa, kun auto ei tunnu hyvältä tai kisan läpiviemiseen ilmestyy uhkakuvia. Lotus-vuodet toimivat tästä jälleen erinomaisena esimerkkinä.

Räikkönen on yleisluonteisesti paljon Häkkistä paremmin ongelmia kestävä kuljettaja, mutta yksi suuri vihollinen hänelläkin on. Aliohjaava auto on Räikköselle suurta myrkkyä.

Piste Räikköselle

Paineensietokyky

Kategoria, josta molemmille tekisi mieli antaa yksi piste. Kummatkin ovat osoittaneet suuruutensa nappaamalla maailmanmestaruudet hurjien paineiden alaisena.

Räikkösen voittaessa tittelinsä hän teki paineissa vain oman täydellisen suorituksensa, kohtalon ollessa uskomattomalla tavalla suotuisa kauden päätöshetkillä. Mutta tuurista tässä ei ole kyse, kausi on kaikki kilpailut huomioon ottava suoritus, ja eniten pisteitä kerännyt kuljettaja on myös vuoden paras.

Häkkinen taisteli kolmesti mestaruudesta Suzukassa, kahdesti hän voitti. 1998 titaanien taisto lässähti Schumacherin sammutettua autonsa starttivaloihin, mutta vuoden 1999 suoritus on sitäkin kovempi temppu.

Suomalainen F1-talli ja Häkkiselle neljä MM-kultaa? – Tässä ovat kotimaisen F1-historian suurimmat jossittelut!

Koska voimiensa tunnossa olleen Schumacherin ja Ferrarin lyöminen on aina hatunnoston arvoinen suoritus, saa vanhempi suomalainen F1-tähti tämän kategorian pisteen yhden maranellolaisen hevosenjouhen erolla.

Piste Häkkiselle

Motivaatio

Kuten edellä on tullut jo todettua, oli Häkkinen kaiken ollessa kunnossa pitelemätön. Mutta valitettavan usein miehelle sattui ”hutikisoja”, jolloin Schumacher ja Ferrari pystyivät yllättämään ikään kuin nuokkuneen suomalaisen McLareneineen.

Häkkinen on myöntänyt itse, ettei häntä juurikaan enää kiinnostanut ajaa loppukautta 2001 motivaation murennuttua. Motivaatio alkoi ehtymään oikeastaan jo edelliskaudella, vaikka hän taisteli tosissaan maailmanmestaruudesta.

Räikkösen osalta (ulkomaan) media jauhaa jatkuvasti hänen motivaationsa puolesta, mutta niin vain hänestä on tulossa F1-sarjan historian kokenein kuljettaja. Ei Räikkösellä ole ongelmia motivoida itseään radalla. Voitto on aina tavoite, oli alla sitten siihen kykenevä auto tai ei.

Piste Räikköselle

Lopputulema

Mikä sitten on analyysin lopputulos, kumpi on parempi? Kaiken tämän jälkeen olisi melkoinen antihuipennus julistaa taisto tasapeliksi, vai mitä?

[readmore from=”historia”]

Siispä arviomme kuuluu seuraavasti:

Aika-ajoissa ja auton ollessa täydellisessä tikissä Häkkinen veisi taistelun. Mutta pitkässä juoksussa ja varsinkin yllättävien muuttuvien tekijöiden ilmaantuessa kuvioihin olisi Räikkönen puolestaan niskan päällä.

Maailmanmestaruuden ratkaiseminen päätöskilpailussa riippuisi yllä olevista tekijöistä. Kumpikin kuljettaja ajaisi sen täydellisesti, joten ratkaisevaksi tekijäksi nousisi lähtö ja sen jälkeiset tapahtumat.