Kimi Räikkönen antoi tuomionsa Alfa Romeon F1-autosta ensimmäisen kisan jälkeen
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen mukaan Alfa Romeon uusi F1-kilpuri tuntui nopealta kauden avauskilpailussa Australiassa.
Suomalaistähden kisa oli sattumuksia täynnä. Yhdeksännellä sijalla paahtanut konkari joutui aluksi läheltä piti -tilanteeseen McLarenin Lando Norrisin kanssa.
Selvittyään siitä menettämättä sijaansa Räikkösen kypärän viisirin irrotusosa tippui auton jarrujärjestelmän sisään pakottaen miehen varikolle etuajassa.
Vaikeuksista huolimatta vuoden 2007 maailmanmestari ajoi komeasti kahdeksannelle sijalle.
Vaikka Melbournen radalla oli vaikeuksia ohittaa, eivät taistelut sijoituksista jääneet Räikkösen mukaan Alfa Romeon auton ominaisuuksista kiinni.
– Autolla oli mielestäni hyvin nopeutta, mutta täällä on yhä vaikea ohittaa. Lähelle on helpompi päästä, mutta viimeinen pusku on aina vaikea tällä radalla, suomalaiskuski arvioi Motorsportille.
Tuore C38-kilpuri ei kuitenkaan ollut Melbournessa vielä ymmärrettävästi aivan täydellinen luomus.
– Olin tyytyväinen auton tuntumaan, mutta yleisesti ottaen tuntui, että olisimme voineet siistiä muutamia asioita saadaksemme hieman enemmän siitä irti, Räikkönen sanoi.
Kimi Räikkösen tiimiradiokeskustelu paljastaa – autoon iski ongelma aika-ajojen ratkaisuhetkillä?
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Sami Pajarin kaudessa toistuu nyt sama kaava – taas palkintopallilla
- Christian Hornerilta suoraa tekstiä – paluu F1-sarjaan edessä?
- Portugalin MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Max Verstappenin isä rajussa ulosajossa – auto päätyi katolleen
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Villi väite: F1-supertähti korvaa Max Verstappenin?
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Ferrarilta raju ratkaisu – tallin kilpuriin jättimuutos
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Valtteri Bottas fiilistelee Cadillac-pestiään – näitä asioita ei edellisissä tiimeissä päässyt tekemään
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”