Kimi Räikkösen Ferrari-korvaajalle kasattiin hurjia paineita – kuskilupaus ottaa mallia suomalaistähdeltä
Kuva: Getty Images
Sauberilta Ferrarille siirtyvä kuljettajalupaus Charles Leclerc ei ota itse liian vakavasti paineita, joita koko F1-maailma tuntuu kasaavan hänen niskaansa.
21-vuotias monacolainen päätettiin ylentää Ferrarille ensi vuodeksi. Nuorukainen korvaa italialaistallissa maailmanmestari Kimi Räikkösen, joka taas siirtyy vaihdossa uransa alkuaikojen talliin Sauberille.
Tähtikuski Räikkönen jättää ymmärrettävän suuret saappaat täytettäväksi. Monet odottavat Leclercin osoittavan välittömästi ansaitsevansa ajaa Ferrarin kaltaisessa huipputallissa.
Kaikesta mediamyräkästä ja huomiosta huolimatta Leclerc ei kuitenkaan itse ole häkeltynyt huimasta uraliikkeestään.
– Olen aina halunnut mennä sinne [Ferrarille] niin pian kuin mahdollista. Paine ei ole jotain, mistä kärsin. En usko sen olevan ongelma ensi vuonna, kuskilupaus vakuutti Motorsportille.
Nuori kuljettajalupaus aikoo pitää päänsä kylmänä esikuvansa Räikkösen tapaan – keskittymällä ajamiseen mediasta viis veisaamatta.
– Tietenkin minua kohtaan oli tänäkin vuonna jo jonkin verran odotuksia. Ensi vuonna tilanne on enemmän tai vähemmän sama. Aion siis keskittyä 100-prosenttisestani vain työhöni ratin takana ja poistaa nämä odotukset mielestäni, Leclerc linjasi.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys