Toro Rosso -kuski pistänyt merkille Hondan työtahdin – herääkö nukkuva jättiläinen vihdoinkin?
Kuva: Getty Images
Toro Rosson Pierre Gasly uskoo tallinsa voimanlähdetoimittajan Hondan virittelevän suurta jättipaukkua. Ranskalainen uskoo japanilaismerkin haluavan osoittaa kaikille sen olevan kykynevä nousemaan sarjan huipulle.
Kolme kautta McLarenin kumppanina asettivat Hondan koko F1-väen pilkan kohteeksi. Moottori oli tehoton ja epäluotettava, mikä sai lopulta McLarenin katkaisemaan yhteistyön turhautuneena.
Honda löysi uuden kumppanin Toro Rossosta. Talvitesteissä Honda talli yllätti esittelemällä kestävän moottorin, mutta Australian GP:ssä päiväjärjestys palautui Pierre Gaslyn keskeyttäessä ja Brendon Hartleyn saapuessa viimeisenä maaliin.
Kaikesta huolimatta Gasly on luottavainen tulevien kisojen suhteen.
– Hondalla paiskitaan hartiavoimin töitä, jotta kaikki näkisivät heidän voimanlähteidensä olevan kunnollisia. Työtahti on hurja, ja olemme voineet havaita jo nyt paljon positiivisia muutoksia, Gasly toteaa Autosportille.
Nykyiset moottorisäännöt rajaavat voimanlähteiden määräksi koko kaudella vain kolme kappaletta. Gaslyn mukaan Hondan tuleekin tarkasti miettiä, missä vaiheessa se esittelee päivityksensä.
– Meidän täytyy ottaa uudet osat käyttöön parhaaseen mahdolliseen aikaan. On myös syytä muistaa, että muutkin moottorinvalmistajat tekevät koko ajan töitä omien laitteidensa eteen. On selvää, ettei Honda voi nousta alhostaan vain parissa kuukaudessa, mutta pitkällä aikavälillä he ovat kulkemassa juuri oikeaan suuntaan.
Hondan kehitystä seurataan tarkasti myös emotalli Red Bullilla. Mikäli japanilaismerkki kehittyy kilpailukykyiseksi, saattaa myös toinen energiajuomamerkin talli vaihtaa sen asiakkaaksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys