Murheellinen alku ei masenna Esteban Oconia: ”Mercedes ohjaa uraani”
Kuva: Getty Images
Nuori ranskalaispilotti Esteban Ocon siirtyi kesken kauden Manorille Rio Haryanton tilalle. Alku ei ole sujunut suunnitellusti.
Oconilla on loppukauden mittainen sopimus ja hän on ajanut nyt Manorilla kolme GP:tä: sijoitukset ovat olleet 16, 18 ja 18. Vain avauskilpailussaan Belgiassa hän onnistui jättämään toisen maaliin ajaneen kuljettajan taakseen, kun Sauberin Felipe Nasr oli hitaampi. Lisäksi tallikaveri Pascal Wehrlein on ollut aika-ajoissa joka kerta parempi. Se ei 19-vuotiasta ranskalaista masenna.
– Haen tallipaikkaa ensi kaudeksi. Jos teen työni hyvin, se tulee automaattisesti. Keskityn tällä hetkellä vain ja ainoastaan oman työni tekemiseen mahdollisimman hyvin, Ocon sanoo motorsport-magazin.comille.
– Juuri siksi en koe, että minulla olisi mitään ylimääräisiä paineita. Keskityn täysin vain kilpailuun kerrallaan.
Ocon on Mercedeksen kehitysohjelmassa, mutta hän on toiminut aiemmin tällä kaudella Renaultin testikuljettajana.
– Olen Renaultin kuljettaja, mutta uraani ohjaa Mercedes. Sen enempää en voi sanoa tulevaisuudestani. Olen ollut tosi tyytyväinen saadessani tehdä yhteistyötä molempien tallien kanssa.
– Kumpikin talleista on voittanut maailmanmestaruuksia. Olen todella ylpeä, että tällaiset tiimit ovat osoittaneet luottamusta minua kohtaan, Ocon sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen