Uusi F1-kausi aivan nurkan takana – tässä merkittävimmät sääntömuutokset 2026
Formula 1 -kausi 2026 käynnistyy ensi viikonloppuna Australian Melbournessa ja perinteiseen tyyliin käymme läpi uuden sesongin merkittävimmät sääntömuutokset.
Lajin muutoksia on pidetty kenties radikaaleimpina koskaan ja talvitestien jälkeen etenkin uudet autot on ehditty jo lytätä monien kuljettajienkin toimesta. Otetaan kuitenkin vielä hetki happea, ennen kuin yhtäkään kisaa on ajettu.
Muutokset autoissa
Autot ovat menneet täysin uusiksi ja oikeastaan suurin osa sääntömuutoksista liittyykin kilpureihin. Muutoksia on tehty voimayksikköön, koriin, kuten myös renkaisiinkin. Autoista on tullut hieman pienempiä ja kevyempiä, jonka lisäksi myös ympäristöystävällisempiä.
Pyörien osalta vanteet ovat edelleen 18-tuumaiset, mutta ne ovat hieman kapeampia. Voimanlähteistä on puhuttu talvitestien yhteydessä jo runsaasti, mutta otetaan vielä kerran. Sähköenergian määrä on triplattu, sillä tästä kaudesta eteenpäin polttomoottori tuottaa enää noin puolet kokonaistehosta. Ympäristöystävällisemmäksi lajin tekee uusiutuvasta energiasta valmistettu polttoaine. Akseliväli on 20 senttiä lyhyempi ja leveydeltään autot ovat kymmenen senttiä kapeampia. Kaikenkaikkiaan painoa putoaa edelliskaudesta 30 kiloa.
Kilvanajon dynamiikka saattaa muuttua
Pitkään käytössä ollut DRS-järjestelmä poistui, vaikkakin tilalle tullut systeemi näyttää edelleen varsin samalta. Niin sanotun aktiivisen aerodynamiikan myötä kuljettaja saa suorilla muuttaa etusiiven kulmaa, jonka lisäksi takasiipi toimii maallikon silmään enempi tai vähempi samalla tavalla kuin DRS. Näitä käyttääkseen ei kuitenkaan tarvitse enää olla alle sekunnin päässä edellä ajavasta, mutta sille on edelleen määrätyt käyttöpaikat.

Kilvanajo saattaakin näyttää hieman erilaiselta, kun sähköenergian lisäyksen johdosta alle sekunnin päässä kuljettaja saa käyttää niin kutsuttua Overtake Modea. Edellä menevää jahtaava saa käyttöönsä nappia painamalla hetkeksi lisätehon käyttöönsä. Vastaavasti edellä ajavalla on mahdollisuus puolustautua Boost-mode aktivoimalla. Ohituksia saatetaan ainakin teoriassa nähdä lisäbuustin myötä kenties sellaisissa paikoissa, joissa ei aiemmin ole yritetty.
Hallitsevan maailmanmestarin Lando Norrisin mukaan kilvanajosta on tulossa nopeutettua shakkia. Lisävoiman käytettyä ja ohituksen tehtyään kuljettaja joutuu jälleen lataamaan akustoaan, joka tarjoaa ohitetulle uuden mahdollisuuden, mikäli hän ei puolustaessaan painanut pattereita tyhjäksi.
Joka tapauksessa ensi viikonloppuna saadaan ensimmäiset maistiaiset siitä, miltä kilvanajo näyttää uusilla autoilla. Moottoriurheilun kuninkuusluokka käsittää tänäkin vuonna mojovat 24 osakilpailua.
LUE LISÄÄ
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Mercedes nousi Monzan harjoitusten ykköseksi, mutta Kimi Antonelli kärsii kovasta rangaistuksesta
- Jari-Matti Latvala arvioi Janni Hussin tason – yksi asia jäi heti mieleen
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne