Useat tallit ongelmissa F1-avauksessa – Aston Martinin kauhukuvat kävivät toteen
Formula 1 -kausi 2026 käynnistyi virallisesti varhain perjantai-aamuna Suomen aikaa, kun ohjelmassa oli ensimmäiset vapaat harjoitukset. Ongelmientäyteisen avaussession kärkiajan nappasi lopulta Ferrari-tallin Charles Leclerc.
Kauden ensimmäisessä virallisessa ajosessiossa kuskit lähtivät hanakasti alusta asti kiertämään Albert Parkin rataa. Ongelmiakin kohdattiin välittömästi, kun McLaren-tallin Oscar Piastrin auto ei vastaanottanut kaasua ja aussi mateli kävelyvauhtia varikolta päästyään. Hallitsevan mestaritallin alku oli kankea, kun myös Lando Norris raportoi autonsa vaihdelaatikon huonosta toiminnasta. Hallitsevalle maailmanmestarille ei kertynyt kauden avaustreenissä kuin seitsemän kierrosta nimenomaan vaihdelaatikkovian takia.
Myös RB-tallin tulokaskuski Arvid Linbladin alku oli yskähtelevä, kun brittiläisruotsalainen nuorukainen joutui pysähtymään jo varikon portille, ennen auton työntämistä takaisin pilttuuseen.
Ongelmista puhuttaessa harjoitusten alla Aston Martinin suunnilta saatiin jopa varsin odotettu uutinen, kun brittitalli ilmoitti Fernando Alonson jättävän session kokonaan väliin. Syynä mitä ilmeisimmin epäily voimayksikön ongelmasta. Toisella puolellakaan pilttuuta ei tarvinnut hikoilla, sillä Lance Stroll kiersi radan vain kolmesti.
Uusien autojen ominaisuudet johtivat useisiin lipsahduksiin ja hiekka pöllysi usean kuskin toimesta ilman isompaa vahinkoa. Keskikovien vetojen jälkeen session loppupuolella nähtiin useampi veto pehmeimmällä seoksella ja voimasuhteista saatiin pieni ripaus esimakua.
Tekniset ongelmat sävyttivät myös Williamsia, kun Alex Albonin kilpuri hyytyi radan varteen noin kymmenen minuuttia ennen loppua.
Ferrarit valtasivat lopulta kaksi ensimmäistä sijaan, kun Leclercin jälkeen toiseksi nopein oli tallikaveri Lewis Hamilton, joka jäi monacolaisesta vajaat puoli sekuntia. Kolmen kärjen täytti Red Bullin Max Verstappen ja Isack Hadjarin Red Bull -ura käynnistyi positiivisella nuotilla ranskalaisen ollessa heti perässä neljäntenä.
Suomalaisittain katseet kiinnittyivät Cadillacin debyyttiin ja Valtteri Bottas sekä Sergio Perez löytyivät varsin odotetuilta sijoilta. Tosin tässä kohtaa suomalainen otti selkeän erävoiton ollessaan seitsemän kymmenystä meksikolaista ripeämpi. Tulosluettelossa Bottaksen nopein aika riitti sijaan 17 ja eroa kärkeen tuli noin 3,7 sekuntia.
Kaikenkaikkiaan erot olivat tässä kohtaa etenkin kärjen osalta todella suuret ja nippu toivottavasti tiivistyy avausviikonlopun edetessä.
Perjantaina ajetaan vielä toinen harjoitustunti, joka käynnistyy kello 07:00 Suomen aikaa. Kauden ensimmäisten harjoitusten tuloslista alla.
Kisasivulta löydät muun muassa koko viikonlopun aikataulun ja lähetysajat.
Australian GP:n 1. harjoitukset
- Charles Leclerc, Ferrari
- Lewis Hamilton, Ferrari +0,469
- Max Verstappen, Red Bull +0,522
- Isack Hadjar, Red Bull +0,820
- Arvid Lindblad, RB +1,046
- Oscar Piastri, McLaren +1,075
- George Russell, Mercedes +1,104
- Kimi Antonelli, Mercedes +1,109
- Gabriel Bortoleto, Audi +1,429
- Nico Hülkenberg, Audi +1,702
- Esteban Ocon, Haas +1,894
- Carlos Sainz, Williams +2,056
- Liam Lawson, RB +2,346
- Oliver Bearman, Haas +2,415
- Alex Albon, Williams +2,863
- Franco Colapinto, Williams +3,058
- Valtteri Bottas, Cadillac +3,755
- Pierre Gasly, Alpine +3,768
- Lando Norris, McLaren +4,124
- Sergio Perez, Cadillac +4,353
- Lance Stroll, Aston Martin +30,067
- Fernando Alonso, Aston Martin (ei aikaa)
LUE LISÄÄ
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Useat F1-tallit vaihtavat kuljettajaa Barcelonassa – nämä tulokkaat saavat näyttöpaikan
- Lewis Hamiltonilta varoitus Kimi Antonellille: ”Aion tehdä kaikkeni”
- Kuvat: F1-talli juhlistaa jalkapallon MM-kisoja näyttävällä erikoisvärityksellä
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä
