Kuva: Nämä puhututtavat Itävallassa – rataan ei silti muutoksia
Kuva: Getty Images
Itävallan rataan ei tehdä muutoksia ennen tämän päivän kilpailua. Monet kuljettajat ovat valittaneet radan kanttikivistä, ja vaaratilanteiltakaan ei olla säästytty.
Aika-ajoissa Toro Rosson Daniil Kvjat ajoi pahasti ulos, kun hän otti vauhtia mutkan ulkopuolelta niin sanottujen keltaisten kanttikivien päältä. Oikean takarenkaan liitokset pettivät ja venäläiskuski ajoi vaarallisesti ulos.
Paalulle ajaneelta Lewis Hamiltonilta kysyttiin aika-ajojen jälkeen mielipidettä kanttikiviin, ja hallitseva maailmanmestari toivoi jotain toista ratkaisua kisaan, jotta pahemmilta onnettomuuksilta vältyttäisiin.
FIA ja Red Bull Ringin ratajärjestäjät ovat kuitenkin päättäneet, ettei rataan tehdä muutoksia ennen tämän päivän kilpailua. Perusteena päätökselle on se, että ratajärjestäjät toivovat, etteivät kuljettajat hakisi lisää vauhtia ajamalla mutkia pitkäksi.
Osa kuljettajista on ollut myös sitä mieltä, että keltaiset kanttikivet ovat hyvä asia. Red Bullin Daniel Ricciardo oli muun muassa sitä mieltä, että kanttikivet tekevät tehtävänsä, jos ne pitävät kuljettajat radalla.
Nähtäväksi jää, nähdäänkö itse kilpailussa ulosajoja keltaisten kanttikivien takia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys