Jälleen yksi entisaikojen F1-talli väläyttelee paluumahdollisuuksiaan

F1-sarjassa kausien 1978 ja 1983 välisenä aikana kaikkiaan 34 GP-startissa esiintynyt Theodore-talli selvittelee mahdollisuuttaan palata takaisin F1-sarjaan.
Tallin perustajan Teddy Yipin poika Teddy Yip junior johtaa nykyään GP2-luokassa operoivaa Status Grand Prix -tallia. Talli on myös niittänyt menestystä legendaarissa Macaon Formula 3 -kilpailussa.
Status GP:n johtohahmo David Kennedy myöntää tallin miettivän mahdollisuuksia F1-sarjaan hyppäämiseen, mutta tie on vielä pitkä.
– Jos sopiva tilaisuus löytyy, meidän täytyy miettiä tarjousta. Mutta F1 on hyvin epävarmassa tilanteessa tällä hetkellä, Kennedy toteaa Autosportille.
Indonesialaissyntyinen Teddy Yip loi aikoinaan omaisuuden kauko-idän markkinoilla. Theodore-talli on edelleen vahva vaikuttaja Aasian moottoriurheilukulttuurissa.
Theodorella on oma paikkansa myös suomalaisessa F1-historiassa. Keke Rosberg aloitti F1-uransa tallissa kaudella 1978. Rosberg ajoi sensaatiomaiseen voittoon F1-sarjaan kuulumattomassa Silverstonen osakilpailussa. F1-sarjassa menestys oli kuitenkin surkeaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi