Renault: Pelot osoittautuivat todeksi
Kuva: Getty Images
Tehtävänsä Renault Sportin johdossa äskettäin jättänyt Jean-Michel Jalinier sanoo Merceksen ylivoiman kuluvalla kaudella perustuvan formula ykkösten ikivanhaan kikkaan – kilpailijoiden hakkaamiseen isolla rahasäkillä.
Mies sanoo Renaultin ja Ferrarin olevan keskenään samalla tasolla voimanlähdekehitysresursseissa, mutta Mercedes nosti rahankulutustaan merkittävästi uudella aikakaudella.
– Mercedes on asettanut riman korkealle investointien, henkilöstön ja teknologian osalta. He aloittivat paljon valmiimpina kuin italialaiset [Ferrari] sekä me. Me olemme toimineet aiempien projektien investointitasojen mukaisesti, Jalinier sanoi ranskalaisen Auto Hebdon haastattelussa.
– Tietenkin olimme kuulleet paddockilla massiivisista sijoituksista, jotka olivat meidän silmissämme suhteettomia, mutta uskoako niitä? Totta ne kuitenkin olivat.
Suuremmilla resursseilla onnistumisen mahdollisuus kasvaa, Jalinier sanoo. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että voimanlähdeprojekteja voi olla meneillään tosiasiassa usempia samanaikaisesti.
– Meillä oli alihankkijoineen 320 ihmistä Viryssä [tehtaalla]. Mercedeksellä oli yhteensä 1250 ihmistä, noin 750 alustaosastolla ja 500 voimanlähdepuolella, hän arvioi.
– Suuremmilla resursseilla ei ole välttämätöntä sitoutua yhteen ratkaisuun, vaan kehitysprosesseja voi olla kaksi tai jopa kolme rinnakkain.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia