Renault patistaa asiakastallejaan maksamaan – ”Huoli on vakava”
Renault Sportin johtaja Jean-Michel Jalienier varoittaa, että sen nimeltä mainitsemattomien asiakastallien myöhästyneet maksut uhkaavat yhtiön kuluvan kauden kehitysohjelmaa.
Renault on ollut takaa-ajajan asemassa ainakin verrattuna Mercedekseen kilpailukyvyssä, eikä tilanne tule helpottumaan ilman moottorikumppaneiden tukea.
– Meidän resurssimme tulevat kahdesta lähteestä. Yksi on Renault rahallisine tai henkilöresursseineen, Jalinier sanoi Adam Cooperin blogille.
– Toinen on tallit, sillä me myymme moottoreita niille. Tältä osin minun on sanottava, että me emme ole hyväksyttävässä tilanteessa, sillä osa talleista on myöhässä maksuineen ja aikana, jolloin resursseja käytetään kilpailijoiden ottamiseen kiinni, maksujen myöhästymiseen ei ole varaa.
Jalinier vakuutti, että kysymyksessä ei ole vain liiketaloudellinen kysymys moottoritoimittajalle itselleen.
– Huoli on vakava. Me voimme elää sen kanssa tiettyy pisteeseen asti. Me teemme kehitystyötä, sijoittamme rahaa toimintaan, meidän on saatava resurssimme, hän jatkoi.
– [Kriittinen tilanne] on vain viikkojen päässä. Sitten meidän on keskusteltava asiasta tallien kanssa, tehtävä päätöksiä, sillä me emme voi lykätä sitä.
Renault-pomo myönsi, että moottoritoimitusten keskeytys on mahdollista, mikäli helpommat ratkaisut eivät toimi:
– Se on vaihtoehto.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia