Maailma poissa tolaltaan Räikkösen ja Dahlmanin erosta – ”Shokki Suomessa”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen ja Jenni Dahlmanin torstaina vahvistettu asumusero on otettu järkytyksellä vastaan maailman medioissa. Uutinen on levinnyt viimeisen vuorokauden aikana kulovalkeana niin urheilu- kuin yleismedioihinkin.
Verkossa eri kielille leviäville uutisille tyypillisesti sekaan on mahtunut yksi tai kaksi lievästi virheellistäkin tietoa.
Espanjalaisen El Mundon mukaan kyseessä on ”avioliiton loppu Kimi Räikköselle ja Jenni Dahlmanille”.
F1-uutisia maailmalla seuraavan anglofoonisen uutistoimisto GMM:n mukaan asumuseron vahvisti henkilö nimeltä ”Ridu Kuvaja”, jonka mukaan he ovat ”kasvaneet eri suuntiin”. Ilta-Sanomien alkuperäinen lainaus Riku Kuvajalta oli ”he asuvat eri osoitteissa”.
Italialainen moottoriurheilusivusto Omnicorse puolestaan nimesi IS:n lisäksi lähteeksi suomalaisen ”7 Paiva -lehden”.
Euroopan suurin päivälehti, saksalainen Bild, kirjoittaa ”Suomen Beckhameiden” erosta. Lehti sanoo, että ero voi tulla kalliiksi Räikköselle, joka on Michael Schumacherin jälkeen rikkain F1-kuljettaja maailmassa.
Ranskankielinen Eurosport lähestyi verkkosivullaan asiaa niin ikään rahalliselta kannalta: ”avioero voi maksaa paljon Räikköselle”.
Sveitsiläinen Blick raportoi tapahtumasta otsikolla ”Shokki Suomessa: F1-tähti Räikkönen jättää Jenni-vaimonsa!”
Niin ikään sveitsiläisen Le Matinin lööppi komeilee puolestaan muodossa: ”Räikkönen ja Miss Skandinavia – se on ohi!”.
Ranskankielinen ESPN puolestaan raportoi otsikossaan, että Räikkönen on jälleen sinkku.
Katso ylhäältä kuvagallerista kuvia pariskunnan yhteiseltä taipaleelta!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys