Valtteri Bottas ei ujostele: "Päätavoitteena maailmanmestaruus"
Kuva: Getty Images
Valtteri Bottas aloittaa ensi vuonna formula ykkösissä kilpakuljettajana. Nastolalainen kertoo haluavansa ei mitään vähempää kuin mestaruuden enemmin tai myöhemmin.
– Tuntuu todella hienolta olla kilpakuljettaja Williamsilla. Kun aloitin kartingin 6-vuotiaana, tiesin heti, että haluan jonain päivänä olla F1-kuljettaja, Bottas sanoo tallin esittelyvideossa.
– Minun päätavoitteeni on olla lopulta maailmanmestari, tuore kisakuljettaja toteaa ykskantaan.
Tallin toiselta kisakuskilta, Pastor Maldonadolta, Bottas odottaa tervettä haastetta.
– Pastor tulee olemaan todella hyvä tallikaveri, sillä hän ollut todella nopea tänä vuonna ja saanut joitain upeita tuloksia: hän voitti Barcelonassa ja on suoriutunut hyvin aika-ajoissa. On hyvä, että voimme siis puskea tallia yhdessä eteenpäin.
Venezuelalainen puolestaan kuvailee aisapariaan ”uudeksi kokemukseksi”, mutta uskoo yhteistyön toimivan.
– Valtterin saaminen tallikaveriksi [kisakuljettajana] tulee olemaan uusi kokemus. Me olemme tehneet työtä yhdessä viime kaudella, koska hän oli meidän testikuljettajamme.
– Meidän välillämme on hyvä suhde ja minä todella toivon, että meistä tulee yhdet parhaista ystävistä ja että voimme myös antaa parhaamme tallille.
LUE MYÖS:
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- EK16: Rajua draamaa voittotaistelussa – Thierry Neuvillelle kaksi rengasrikkoa
- EK15: Huima voittotaistelu käynnissä – Hyundai-kuskille murskaava takaisku
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Maailman huiput jäivät nuolemaan näppejään Yhdysvalloissa – suomalaiskuski juhli uransa suurinta voittoa
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Valtteri Bottas nimesi suurimman ongelmansa Cadillacin ratissa
- Toyota lähettää Ott Tänakin Rooman EM-ralliin Rally2-autolla
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Robin Räikkönen: ylivoimainen näytös!
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- Kova F1-huhu: Red Bullin suojatti nousemassa kuninkuusluokkaan