Maailman huiput jäivät nuolemaan näppejään Yhdysvalloissa – suomalaiskuski juhli uransa suurinta voittoa
Kuopiolainen Tommi Hallman juhli uransa suurinta voittoa rallicrossissa, kun hän voitti uuden RallyX Americas -sarjan toisen osakilpailun Crandonissa, Yhdysvalloissa.
Hallman kilpaili suomalaisen SET Promotion -tiimin väreissä sarjan Hypercar-luokassa, jossa ajetaan yli 1000-hevosvoimaisilla FC1-autoilla.
25-vuotias Hallman lähti viikonloppuun vähäisellä kokemuksella kalustosta, mutta osoitti heti vauhtinsa.
Ensimmäisessä osakilpailussa hän oli alkuerien nopein, mutta semifinaalissa tapahtunut kolari pilasi mahdollisuudet menestykseen.
Toisessa kilpailussa Hallman eteni finaaliin toisesta lähtöruudusta.
Finaalin alkuvaiheessa hän putosi hetkellisesti joukon hännille, mutta nousi nopeasti takaisin kärjen tuntumaan.
Ratkaisu nähtiin viimeisellä kierroksella, kun suomalainen ohitti ruotsalaisen Kevin Erikssonin finaalin viimeisessä mutkassa ja nappasi voiton vain 0,097 sekunnin erolla.
– Unelmien täyttymys. Vastassa olivat maailman kovimmat kuljettajat, ja voitto tuli viimeisen mutkan ohituksella, Hallman iloitsi tiedotteessaan.
Hallmanin mukaan voitto on hänen uransa tähän asti merkittävin saavutus.
– Tämä on isoin voitto urallani. Olen haaveillut pääsystä rallicrossin pääluokkaan ja mahdollisuudesta näyttää, mihin pystyn. Nyt sellainen mahdollisuus tuli, ja onnistuin käyttämään sen hyväksi, Hallman sanoi.
RallyX Americas -sarjan avausviikonlopun tasosta kertoo se, ettei vuoden 2019 rallicrossin maailmanmestari Timmy Hansen yltänyt kummassakaan kilpailussa palkintokorokkeelle.
Sarja jatkuu jo tulevana viikonloppuna Ohiossa Eldora Speedwaylla, noin tuhannen kilometrin päässä Crandonista.
LUE MYÖS:
- Maailmanmestari nosti esiin huolen ensi kauden WRC-autoista – ”Voi yllättää”
- Red Bullin junioritallissa kytee ongelma – asiantuntijalta suoraa puhetta
- Vahvistus: Haas kiinnitti Ferrarin brassilupauksen
- Charles Leclerc Red Bullille? Kohupomo kertoo miksi neuvottelut epäonnistuivat
- F1-mestarikandidaatti romahtanut täysin – tallipäälliköltä tyly viesti
- Robin Räikkönen paketoi menestyksekkään kautensa – ”Olen valmis ensi vuoteen”
- Max Verstappenin taustajoukot estivät Fernando Alonson Red Bull -sopimuksen
- Tunturirallin reitti julkaistiin – legendaarinen erikoiskoe tekee paluun
- Red Bull -pomolle hurja sopimus – jatkopahvi pidempi kuin Max Verstappenilla
- F1:n loppukauden yllä leijuu uhka – Qatarin emiiriltä huolestuttava lausunto
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Valtteri Bottakselle huudetaan potkuja – suomalainen ymmällään
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi