Grosjean: "Fantastisella Räikkösellä kykyjä, jotka minun kehitettävä"

Romain Grosjean kertoo Italian GP-viikonlopun olleen hänelle opettavainen. Kilpailukiellon kärsinyt Lotus-kuljettaja kertoo varikkomuurilla istumisen paitsi antavan uudenlaisen näkökulman auton ymmärtämiseen, myös tallikaverin työskentelystä saa toisenlaisen kuvan.
– Minä voin yhä oppia paljon Kimiltäkin. Hänellä on valtava määrä kokemusta. Tallikaverina hän on sekä haastava että fantastinen, Grosjean listaa tallin kotisivulla.
– Hän on haastava siksi, koska hän on niin nopea ja hänellä on kykyjä, jotka minun on yhä kehitettävä, ja fantastinen, koska hän on hieno esimerkki seurattavaksi siitä, miten voi keskittää niin nopeasti ajatuksensa työntekoon kisaviikonlopun aikana.
Kehuista ja lähes puolta pienemmästä pistepotista huolimatta ranskalainen ei ole vielä valmis lupaamaan Räikköselle ykköskuljettajan roolia tallissa loppukaudella.
– En sanoisi, että loppukauden olen ainoastaan auttavassa roolissa; jos minulla on mahdollisuus podiumiin tai jopa voittoon, otan sen.
– Tietenkin haluan tallin saavan mahdollisimman hyviä tuloksia ja jos katsoaan eroa pisteissä minun ja Kimin välillä, olisi typerää miettiä vain omia tuloksia. Toivotaan, että voimme saada fantastisen lopun kaudella itselleni, Kimille ja tallille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- Lando Norrisin painekattila kesti – Sauber-kuskille uran ensimmäiset MM-pisteet