EK17: Sébastien Ogierilta hirmuveto haastavissa olosuhteissa
Portugalin MM-rallin 17:s erikoiskoe on ajettu ja sateisissa olosuhteissa nopeinta vauhtia kaasutteli hirmuvedon täräyttänyt Sébastien Ogier.
Sade oli yltynyt huomattavasti rankemmaksi kuin EK16:lla ja latu oli todella liukas ja arvaamaton. Muun muassa M-Sportin Josh McErlean sai tämän todeta, kun irlantilaisella mahtui pyörähdys ja pusikkoon ajo omaan suoritukseensa. Aikaerot olivat aiempiin pätkiin verrattuna isoja.
Sami Pajari ei päässyt tällä kertaa huippuvauhtiin ja liukkaissa olosuhteissa suomalainen lasketteli vähän turhan varovasti. Pajari oli vasta kuudenneksi nopein, mutta jatkaa kilpailua edelleen kokonaistilanteessa kolmantena.
– On niin liukasta, että tuntuu kuin pysähtyisi koko ajan. Jatkuvasti poikittain ja ihan rajoilla. Todella vaikeaa, sanoi Pajari.
Ogier repäisi kevyet 11,2 sekunnin pohjat ennen toiseksi nopeinta Martins Sesksiä ja kasvatti runsaasti johtoaan kokonaistilanteessa. Toisena oleva Thierry Neuville putosi 16 sekunnin päähän ranskalaisesta ja Ogierilla on nyt kontrolloitava johto hallussaan.
Neuvillen ja Pajarin välinen ero on viisi sekuntia. Suomalaisella on hieman yli kymmenen sekunnin johto Oliver Solbergiin, joka hamuaa rengasrikkonsa jälkeen takaisin palkintosijoille.
Lauantaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta. EK18 käynnistyy kello 20:05 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Portugalin MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja tilanne
Portugalin MM-rallin tilanne, EK 17/23
- Sébastien Ogier, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +16,0
- Sami Pajari, Toyota +21,0
- Oliver Solberg, Toyota +31,7
- Elfyn Evans, Toyota +49,9
- Adrien Fourmaux, Hyundai +1:05,4
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:22,1
- Dani Sordo, Hyundai +3:16,6
- Martins Sesks, M-Sport Ford +6:26,5
- Josh McErlean, M-Sport Ford +6:36,4
LUE LISÄÄ
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty