Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
Mercedeksen F1-tallilta tuli keskiviikkona iso uutinen, kun se vahvisti molemmat ensi kauden kuljettajansa.
Uutispommilta kuitenkin vältyttiin, sillä saksalaisvalmistajan puikoissa nähdään jatkossakin George Russell sekä Kimi Antonelli.
Russellin sopimusta tosin hierottiin yllättävän pitkään, eikä tässäkään kohtaa vielä paljastettu brittikuskin sopimuksen kestoa, joka jättää jälleen oven auki spekulaatioille. Joka tapauksessa ainakin ensi kauden ratin takana ovat Mercedeksen omaa junioriohjelman satoa. Russell on ollut etenkin tällä kaudella todella vahva, voittaen jo kaksi kilpailua. Antonelli puolestaan on käynyt omia kasvukipujaan läpi tulokaskaudellaan, mutta on välillä väläytellyt vauhtiaan.
– Kyse oli vain siitä, että koska tämä tapahtuu, kommentoi tallipäällikkö Toto Wolff.
Mediassa spekuloitiin Russellin pitkittävän tarkoituksella neuvotteluja saadakseen paremmat ehdot sen jälkeen, kun Mercedes epäonnistui Max Verstappenin houkuttelemisessa.
– Tahdoimme ottaa oman aikamme ja varmistaa sen, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. George ja Kimi on todistanut olevansa vahva parivaljakko ja jatkamme matkaamme intoa puhkuen, luki Wolffin osalta tiedotteessa.
Russell on ollut jo pitkään Mercedeksen toiminnassa mukana ja ensi kaudella tulee kymmenen vuotta täyteen siitä, kun hän allekirjoitti ensimmäisen Mercedes-sopimuksensa juniorina.
– Olen ylpeä, kun jatkamme tätä yhteistä matkaa. Tämä on ollut menestyksekäs yhteistyö, enkä malta odottaa mitä kaikkea edessämme on, etenkin suurien sääntömuutosten astuessa voimaan ensi vuonna, veisteli britti.
Antonellin suoritustaso oli Kanadan GP:n palkintosijan jälkeen välillä jopa niin heikkoa, että hänenkin tulevaisuuttaan ehdittiin hetki spekuloida. Nuori italialainen voi kuitenkin huokaista helpotuksesta, kun tuoreena muistissa on vielä edellisten kisojen peräkkäiset TOP 5 -sijoitukset.
– Olen oppinut niin paljon ensimmäisenä vuotena F1:ssä hyvien ja haastavampienkin asioiden osalta, kommentoi Antonelli.
– Se on tehnyt minut vahvemmaksi, ei pelkästään ajajana, vaan myös tallikaverina. Haluan kiittää Totoa ja kaikkia Brackleyssä sekä Brixworthissa heidän jatkuvasta tuestaan.
Mercedeksellä on vielä loppukaudella isot panokset, vaikka mestaruus menikin jo McLarenille. Talli taistelee tiukasti valmistajien pisteiden toisesta sijasta, joka tuo runsaasti lisää menestysmiljoonia resurssipuolelle.
Mercedeksen vahvistettua kuljettajansa, jää ensi kaudeksi enää neljä paikkaa auki. Yksi Red Bullilla, kaksi heidän sisartallissaan RB:llä, sekä Alpinen toisen kuskin pesti. F1-kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Texasin Austinissa.
LUE LISÄÄ
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä