Valtteri Bottas reagoi Cadillacin yllätysratkaisuun – ”Todella harmillista”
Cadillac teki F1:n kesätauolla yllättävän muutoksen tallin johtoon, kun Graeme Lowdon sai väistyä tallipäällikön paikalta. Hänen tilalleen nostettiin Marcin Budkowski.
Valtteri Bottakselle päätös tuli yllätyksenä, mutta suomalaiskuski kertoo ymmärtävänsä Cadillacin ratkaisuun johtaneet syyt.
– Tällainen iso muutos kesken kauden herättää tietysti ensin kysymyksiä. Puhuin Danin (Towriss) kanssa asiasta, ja hän kertoi minulle perustelut. Ymmärrän ja kunnioitan niitä, Bottas kommentoi medialle Hollannin GP:n yhteydessä.
Bottaksen mukaan muutoksia on välillä yksinkertaisesti tehtävä, jos talli haluaa mennä eteenpäin.
– Jos kaikki pidetään aina ennallaan, kehitystä ei tapahdu, hän totesi.
– On kuitenkin todella harmillista, että juuri Graeme joutui lähtemään. Hän on ystäväni ja teki mielestäni erinomaista työtä tallin rakentamisessa sekä sen saattamisessa ensimmäiseen kilpailuun. Siitä hän ansaitsee ison hatunnoston.
Bottas arvioi myös, että Cadillacin taustalla oleva johtamiskulttuuri saattaa näkyä päätöksissä.
– Amerikkalainen tapa toimia voi olla hieman suoraviivaisempi kuin eurooppalainen. Siellä ei ehkä epäröidä vaihtaa ihmisiä nopeasti, jos sen uskotaan olevan tallin tulevaisuuden kannalta oikea ratkaisu.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- MM-rallissa iso käänne – Toyota ja Hyundai nostivat kädet pystyyn
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Huhumylly kiihtyy – Robin Räikkönen, 11, hyppäsi F1-auton kyytiin
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Bernie Ecclestone pidätettiin lentokentällä
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Jari-Matti Latvala arvioi Janni Hussin tason – yksi asia jäi heti mieleen
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Nyt jysähti – suomalainen Ella, 17, ajamaan F1-tallin autoa!
- Red Bullille lisää huonoja uutisia Espanjan GP:n alla
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- 19-vuotias suomalaislupaus kruunasi rallin EM-kautensa mestaruuteen
- Tuukka Taposelta upea onnistuminen Monzassa
- Mercedes nousi Monzan harjoitusten ykköseksi, mutta Kimi Antonelli kärsii kovasta rangaistuksesta
- Kimi Antonelli nousi takarivistä sensaatiomaiseen kotivoittoon Monzassa
- Pitkä odotus päättyi – Teemu Suninen ajoi Euroopan mestariksi!
- Robin Räikkönen saamassa jättimäisen mahdollisuuden – F1-varikolta kantautuu kiinnostava tieto
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Katso video: Charles Leclerc rajusti ulos – punaiset liput Monzassa
- Näin Kimi Räikkönen kommentoi poikansa Red Bull -sopimusta
- Robin Räikkönen: sopimus F1-huipputallin kanssa!
- Valtteri Bottas: MM-kisat jäämässä väliin?
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Red Bullille lisää huonoja uutisia Espanjan GP:n alla
- Bernie Ecclestone pidätettiin lentokentällä
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
LUE MYÖS: