Ott Tänak tekee yllätyspaluun – hyppää Toyotan rattiin
Ott Tänak nähdään pitkästä aikaa taas tositoimissa ralliauton ratissa. Virolainen tekee syyskuussa debyyttinsä Amerikan rallisarja ARA:ssa.
Tänak osallistuu 18.–19. syyskuuta ajettavaan Tennesseen Overmountain -ralliin Toyotan GR Corolla RC2 -autolla.
Vuoden 2019 maailmanmestari ajoi viime vuodet Hyundain tehdastiimissä, mutta päätti jättää MM-sarjan viime kauden päätteeksi. Rallihommat eivät kuitenkaan ole jääneet kokonaan taakse.
Tänak on jatkanut Toyotan riveissä testi- ja kehitystehtävissä, ja hänen vastuullaan on ollut muun muassa uuden, vuoden 2027 WRC-auton testaaminen.
Yhdysvalloissa virolainen saa rinnalleen tutun miehen, kun kartturiksi hyppää Martin Järveoja.
Kaksikko muodostaa Toyotan toisen miehistön. Tallikavereina kilpailussa nähdään Seth Quintero ja suomalainen Topi Luhtinen.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Valtteri Bottakselle huudetaan potkuja – suomalainen ymmällään
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Robin Räikkönen paketoi menestyksekkään kautensa – ”Olen valmis ensi vuoteen”
- Singaporen aika-ajot siirtyvät – uusi aika tiedossa
- Valtteri Bottas rehellisenä Singaporen GP:n jälkeen – ”Hyvä että maaliin päästiin”
- Kimi Antonelli voi ratkaista mestaruuden Austinissa – Verstappen sotkee pakkaa
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- Adrien Fourmaux yhdistettiin toiseen talliin – kommentoi nyt siirtohuhujaan
- F1-mestaruushaastajalle karu takaisku – jälleen yksi rangaistus tulossa
- F1-mestari ivaili toimittajalle Viaplayn haastattelussa
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- F1:n loppukauden yllä leijuu uhka – Qatarin emiiriltä huolestuttava lausunto
- F1-tähti kiistää tallipäällikkönsä väitteet – tylyttää legendaarista tallia kovasanaisesti
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- Max Verstappen voittoon Singaporen osakilpailussa – Lewis Hamilton joutui Ferrarin strategian uhriksi
- Max Verstappen Singaporen sprintin voittoon – ajoissa peräti kahdeksan keskeytystä
- McLarenilla kuohuu: Tallipomolta suoraa puhetta viikonlopun kolarista
- F1-tähti antoi palaa FIA:n naurettavan mokan jälkeen – autoissa jälleen ohjelmistovika
- Maailmanmestari nosti esiin huolen ensi kauden WRC-autoista – ”Voi yllättää”
- Red Bullin junioritallissa kytee ongelma – asiantuntijalta suoraa puhetta
- Vahvistus: Haas kiinnitti Ferrarin brassilupauksen
- Charles Leclerc Red Bullille? Kohupomo kertoo miksi neuvottelut epäonnistuivat
- F1-mestarikandidaatti romahtanut täysin – tallipäälliköltä tyly viesti
- Robin Räikkönen paketoi menestyksekkään kautensa – ”Olen valmis ensi vuoteen”
- Max Verstappenin taustajoukot estivät Fernando Alonson Red Bull -sopimuksen
- Tunturirallin reitti julkaistiin – legendaarinen erikoiskoe tekee paluun
- Red Bull -pomolle hurja sopimus – jatkopahvi pidempi kuin Max Verstappenilla
- F1:n loppukauden yllä leijuu uhka – Qatarin emiiriltä huolestuttava lausunto
LUE MYÖS: